Lumi tuli, puro ei sano enää puli puli

Ensin on pakko vouhottaa mun kämppiksen synttäreillä. Miho täytti vuosia, ja oikeana synkkäripäivänä mie tein elämäni ensimmäisen voileipäkakun. Tulihan siitä vähä reppana, mutta kämppikset tykkäs (oli niidenki ekka voileipäkakku, nii liekkö siinä syy:D ). Juustokakku toi enemmän onkelmia. Suomenkielinen ohje kehoitti laittamaan 5 liivatelehteä, mutta Frediltä ei löytyny liivatelehtiä, vaan gelatin envelopeja, joten otin sitte niitä. Tämän kumman pakkauksen kyljessä oli juustokakun ohje, jossa kehoitettiin laittamaan juustomössöön yksi gelatiinienvelope/pussukka. Siinä sitte Miian kanssa yöllä pähkäiltiin, että mites tämä matikka nyt suoritettaisiin. Päätimme laittaa vain yhden. Onnistuin kuitenki polttaan kaikki muut pussukat pohjaan, että ihan hyvin meni, ku päätettii että yksi riittää, ku ei enää ollu jälelläkää ku se yksi. Ohuenläntähän siitä kakusta tuli, mutta kaikki tykkäs kyllä siitäki...:) ja olihan se kivaa Miian kanssa kokata, vaikka meinaski vähä lakki palaa välillä niiden palaneiden gelatiinimössöjen keskellä.

Reppana voileipäkakku

Rassukkakisan voittaja on kuitenni tuo pikkunen juustokakku, joka hukkuu noihin kynttilöihin

Täällähän ei saa kynttilöitä polttaa, nii laitettii nopeaa Mihon kakun kynttilät palamaan suoraa tuon ikkunan eessä ja huudettii Miho ja May alakertaan. Kuulu vaa huikkaus, että "kohta", ja katottii Annan kans toisia, liekehtivää kakkua, ja takana olevaa isoa ikkunaa, ja huikattii takasi, että kyllä joutas porukka tulla jo nyt :)

Miho kokkas meille sit v.loppuna synttäreidensä kunniaksi japanilaisen illallisen. Se oli niin hyvää. Meillä oli neljä eri ruokalajia; Miso keittoa, sellasia rapeita rasvassa keitettyjä kasviksia, sellasta perunaliha juttua ja sit riisiä, jossa oli kaikkea sekasi. Ämppäsin sitä ku sekopää, oli aivan ihana illallinen.

Mihon illallinen:)

Rapsakat kasvikset valmistuu

Mulle tuli viimenen synttärilahja suomesta. Saanan paketti saapui viimein, avasin sen jo matkalla kämpille ja alotin ensimmäisten karkkien mussutuksen. Se oli hyvä päivä:) kiitos saana-pieni

Sitte seuraavaan aiheeseen,

lunta on satanu nyt pari päivää. Se ei enää sula pois, siltä ainaki alkaa jo vaikuttaa, ja näin paikalliset on antanu ymmärtää. Näyttää jo ihan talvelta. Samaan aikaan tuli lumi ku sielläkin, mutta teillä se vissii suli jo pois:D Hähää! Eli, millonkas sitte tuli pysyvä lumi (jos toi nyt sitte pysyy...) hmmm...  15.10.2012. Kiva ku tuli lumi, kyllä se aina piristää nii paljon. Tieten halloweeni olis ollu pelottavempi ilman lunta, mutta olen mieluummin kaksi viikkoa onnellinen, entä yhden päivän kauhuissani. Täytyy vain priorisoida.

Käytii kämppisten kans metsästää revontulia. Tuossa meidän kämppien, Cutlereiden, takana menee sellanen metsätie, nii hyvä tuuri ku voi vaa helposti kipittää tästä sinne, ja saa hyviä kuvia revontulista, ku on pimeää, vaikka on tosi lähellä kampusta... tai hyviä ja hyviä, riippuu kamerasta...

Mulla alko maanantaina viinikurssi. Se on kiva. Meitä oli siellä paljon porukkaa, en tuntenu ketää entuudestaan ja opettajatki oli ihan outoja mulle. Me maisteltiin kahdeksaa eri valkoviiniä, pohdittiin niiden makuja, hajuja, värejä ja sen sellasta. Opin, että jos pyöräytät viiniä lasissa, jonka jälkeen lasin reunoille muodostuu pisaroita, tiedät, että viini on tod. näk. makeaa. Lisäksi opin, että vahvan makuisen ruoan kanssa sopii vahva viini, kun taas hentoiselle sapuskalle, hentoinen viini... ellet sitte halua tehdä kontrastia, mikä voi olla aika haastavaa ainaki aloittalijalle. Valkoviini vaalenee iän myötä, ja punaviini tummenee. Jos nyt oikee muistan... mun muistiinpanot jäi Miialle.

Siellä kurssilla kaadoin loput viinit sellaseen keräys-sankkoon, ku ei voinu kaikkea juoda mitä tarjottiin, vaikka suomalainen olenki. Lopussa saatiin juustoja, joita saatii sit testailla viinien kanssa. Huomasin joitain tosi siistejä juttuja, miten viinin maku muuttu juuston myötä. Se kurssi on todella mielenkiintoinen. Suosittelen ihmisille, keitä viininmaailma kiinnostaa. Läksyksi tuli maistella viinejä... Pitää jossain vaiheessa viikonloppua tehdä viinikurssin läksyt...

Sain muuten kolme uutta kaveria! Tai en nyt tietenkää tiedä, että haluaako ne edes olla mun kavereita, mut ne oli kivoja ja ainaki pienessä sivistyneessä viinihuurussa, meillä oli kiva kävelymatka takaisin kotiin:D

Maanantaina sattu tosi nolo juttu, mitä ajattelin etten edes kerro tänne, ku se oli niin noloa. Mutta nyt ajattelin, että kerronpas kuitenkin kahdesta syystä: 1. vaikka mie oon tässä tarinassa aika toivoton tapaus, nii tämä kuitenkin kehuu muita ihmisiä. 2. jos suunnittelet vaihtoa, tiedät, että kaikkeen tulee varautua. 

Eli, tarina lähtee näin:

Täällä on toisinaan tosi vaikea nukkua. Monella vaihtarilla on täällä univaikeuksia, ja toooosi moni popsii unilääkkeitä. Kuulin, että voi mennä 4 kuukauttaki, että sisäinen rytmi ymmärtää sen, että olet toisella puolella maapalloa. Itse suosin mieluummin sängyssä pyörimistä ja kiroten tyynyn kääntelyä, joten toisinaan tulee öitä pyöriskeltyä. Eli toisinaan tulee sitte oltua päivällä kohtuu väsyny.

Jes! tämän voi siis laittaa väsymyksen piikkiin.

Maanantaina olin sitte leivonnan kurssilla. Munsta oon ollu täällä ihan kohtalainen oppilas, eikä mulla ole kielimuuri ongelmia. Yritän parhaani ja touhuan, mutta tunnen itseni täällä usein vähä yksinkertaiseksi (toivottavasti siellä nyt ei joku neropää, mieti, että miksi vain täällä...). Tuntuu, että ihmisten (muiden opisklijoiden) pitää varmistella välillä, et tajuanko yhtää mitää mitä tapahtuu. Ne on tosi ystävällisiä, mutta jotenki tuntuu monesti, että oon tyhmempi, ku mitä olisin kotona. Ja varmistelen opettajalta koko ajan asioita, kun oon nii kamalan epävarma siellä keittiössä. 

Noh, meillä on täällä sellanen systeemi, että on opettaja chef, joka on keittiön pomo. Sitte joka kerta on joku opiskelija sous chef , joka sitte lopussa tarkistaa, että onko kaikki siivottu ja käskyttää muita. Mun painajainen toteutu maanantaina, ja kuulin tunnin lopussa oman nimeni... Henna on sous chef. Voi pottu. Miettiin, ettenhän mie voi alkaa määräyttää muita, että: "sun pitäs nyt tehdä näin", kun yleensä se oon mie, joka on jotenki... noh yksinkertainen. Loppupäivä tuntu painajaiselta. Yhtäkkiä porukkaa oli kavonnu, mie siivosin siellä pari opiskelijaa apuna 45 min tunnin loppumisen jälkee, ja olin ihan kuutamolla. Kun pääsin pois keittiöstä, kävelin vessaan vaihtaan mun univormua, ja mun päässä vaan tako ajatus, että miten ikinä voin perustaa omaa yritystä, ku oon näin epävarma nössykä: "Ai te haluatte jo lähtee? Menkää vaa, mie voin hoitaa kaikkien työt kyllä yksinkin. Hei hei! nähdään huomenna, jos haluatte tulla töihin".

Tuijotin peiliä vessassa, ja sätin itseäni, kun se tuntuu itsesäälissä olevan nii kovin hyvä idea. Pari kyyneltä itkeä tihrutin sitte siinä, ryhdistäydyin ja lähdin vessasta. Hymyilin sievästi vastaantulijoille, ja toivotin iloiset heiheit. Kun pääsin koulun ovesta ulos, laitoin mp3:t korville, ja aloin kuunnella taas tilanteeseen sopivaa melankolista Backstreet boysia, mun masennus musiikkia. Siinä sitte nyyhkyttelin samalla, ku lähdin käveleen kampukselle. Noh, eiköhän mun kaks opettajaa, Chel Luis ja Chef Jennifer, ollu nurkan takana ja ne näki mut, ja kuuli mun nyyhkytyksen. Mua hävetti niin paljon, etten tienny miten päin olisin. Voi luoja!

Ne oli tosi sulosia, ja varmisteli, että mikä hätänä. Mua hävetti niin paljon ja sanoin,että kaikki ok, tosi väsyny ja näin, ei oo mitää hätää. Lähtiin paikalta niin nopeaa, ku vain pääsin. Lopetin itkemisen, ku oli niin noloa: Aikuinen nainen itkeä tihruttaa keskellä päivää, ku koulussa oli pottumainen päivä. Menin Miian luo, tilitin Miialle ja Hayleylle, miten olen itseni nolannu, enkä mene enää koskaan takaisin kouluun. Tämän sanottua, puin 30 min päästä takin niskaan ja lähdin iltatunnilla takasin... mulla nimittäin alko se viinikurssi kuudelta. Tiesin, että Chef Luis on siellä pitämässä iltakurssia viereisessä luokassa. 

Hipsin kaikessa hiljaisuudessa omalle paikalleni, ja toivoin etten herättäis yhtää huomiota. Kun tuntia oli kestänu 15 min, Chef Jennifer (leivonnan opettaja) koputti oveen ja pyysi saako minua lainaan. Se oli palannu takasin koululle, tarkistamaan onko mulla kaikki hyvin. Munsta tuntu niin pahalta, ku se oli ollu nii huolissaan ja kauhuissaan, että oliko loukannu mua jotenki. Selitin, että kaikki on hyvin, mua nolottaa kamalasti, ja se oli vaa sellanen itsesääli huippu, johtuen väsymyksestä. Sanoin, vielä, että se on aivan mahtava nainen, ja siltä on kyllä helppo kysyä aina, jos on hätä. Chef Jennifer lähti helpottuneena kotiin, kun oltiin saatu puhua. Mua hymyilytti. Vaikka olin kuolla häpeästä ja oli syyllinen olo, kun olin aiheuttanu hänelle turhaa huolta, mutta tuntu tosi hyvältä, kun tajusi, että mun opettajat on oikeasti noin mahtavia ihmisiä, ja pitää munsta huolen:)

Tauolla menin tapaamaan Chef Luisia, ja selitin, että halusin tehdä hänellekin selväksi ettei Chef Jennifer todellakaan ollut tehnyt mitään, eikä kukaa muukaa, että kaikki on ihan huippuja. Ja hän sanoi, että jos joku joskus on ikävä tai on huolia, tai tarvitsen lisäharjoitusta, niin hän auttaa aina, kun vain pyydän. Upea ihminen. Kerroin vaan tilanteen, et jotenki on vaa nii epävarma olo keittiössä, liekkö se johtuu kielimuurista sitte kuitenkin, mutta jotenki se nyt vaa kosahti siihen katastrofaaliseen sous chef hommaan. Me naurettiin ja kaikki oli jees. Mulla oli hyvä mieli.

Tänää oli sit Principles and techniques kurssin midterm. Eli aluksi oli kirjallinen osa, sit veitsitaitoja 1,5h, ja lopuksi kokkauskoe. Meni ihan hyvin. Olin kamala ressierkki koko viikon, mutta nyt oon tyytyväinen. Päivänpäätteeksi  kaikki jäi vielä auttamaan viikonlopun illallisen valmisteluissa. Kun lopussa siivottiin keittiötä, olin tiskaamassa astioita, kun kuulin Chef Luisin huutavan, että "Henna on nyt Sous Chef ja tarkistaa, että kaikki toimii". Mua alko naurattaa, ja menin sen luo ja se vaa nyökkäs rohkaisevan "anna mennä" nyökkäyksen ja mie annoin. Meni paremmin, ku viimeksi, ja kaikki oli jees. Olin kuitenki vielä hiukan liian varovainen ja epävarma, mutta getting there. Vähä se tuntuu hassulta, käskyttää toisia, kun oikeesti ollaan samassa asemassa ja mie en ite tehny mitää. Tai siis jos opiskelija kävelee vastaan, nii sanon että "ottaisitkos sie vaikka nuo lattiat" enkä ota itse, ku yhtä hyvin voisin. Eri juttu esimerkiksi seurakunnan hommissa, kun katsoo nuorten perään, mutta tuolla en oikee koe olevani niin auktoriteetti asemassa. 

Mutta joo, koulukaverit on edelleen tosi mukavia, muuttuvat vaan mukavemmaksi koko ajan, ja opettajat yllätys yllätys on ihan mahtavia. Miian kämppisten kanssa on kiva hengata,,, nii ja miianki tietty luonnollisesti :D ja mun kämppikset on tosi mukavia. Eli elämä on edelleen mukavaa.

Kirosin muuten kämppiksille, mun noloa nyyhkyttämistä, ja mun kämppis sano, että se itkee aina suihkussa, kun on paha olla. Totesin, että parempi se on, entä koulussa opettajien edessä. Mutta oli kuitenkin lohduttava tietää, että vaikka kaikki on hyvin, nii joskus vaa tulee niitä tunteenpurkauksia, kun on nii kaukana kotoa ja mielessä on paljon kaikenlaista.

Mutta luojan tähden, ei kyyneliä enää julkisesti kiitos.

Pilkoin tänää nii uskosta valkosipulia, että käden lemuaa vieläki. Örh...

Mutta ystävät rakkaat sinne Suomeen.
Ajattelen teitä aivan jatkuvasti! <3

ja Antti-kulta, sinuaki aina välillä ;p