ALOHA!

Tämän blogin päivitykseen vierähti nyt aika tovi. Havaijilla sitä ei oikee kauheesti kerenny konetta naputtaa, ja heti ku tultii tänne nii oliki jo kiitospäivä...

Elikkäs meillä oli tiistai-ilta takana. Keskiviikkona tuli May-Britt ja Liv. Me mentii taas syömää Cheesecake Factoryyn, ja suunniteltii vähän reissua.

Keskiviikkona oli lepposa päivä. Herättiin, raahauduttiin biizille, paistateltiin auringossa ja grillattiin ittiämme. Tämän jälkee mentii hotellille, ja matkalla pysähdyttiin International marketille kattelee. Söin maailman kummallisinta hedelmää. Se oli punanen, kuminen, karvanen/piikikäs. Se myyjä opetti mua kuorimaa sen oikee, ja sitä oli tosi siisti maistaa. Siinä oli vaa aika vähä syötävää, ja se oli aika haastavaa muutenki syödä, ku siellä oli kivi vielä sisällä. Ei niitä nautinnokseen jaksais kilokaupalla syyä. Mut emmie tiijä pitäskö moinen kilokaupalla syöminen muutenki lopettaa, vaikka se helppoa olisiki...

Sieltä sai sit ottaa itelle myös safkaa mukaan, ja tarjolla oli erilaisia kana ja kalaruokia. Mie löysin paikallisen tosi kummallisen näkösen örkkiruuan. Se valmistettiin niin, että se liha laitettiin sellasen ison lehden sisään. Se lehti aukastii mulle valmiiksi, ja sieltä sisältä paljastu sianliha pihvi (en tiijä pitäskö tolle nyt olla parempi suomenkielinen vastinekki, ei tuu mieleen). Tämän ruoan nimi on laulau, ja se näytti samalta, ku Arttu olis syöny päivän heinää, ja sit menny ja yökänny ne mun noutoruoka laatikkoon riisikökön viereen. Pitihän sitä tietenki maistaa, ku reissunpäällä oltii. Ja kyllä kannatti. Se oli tosi hyvää. Suosittelen.

Henna, Nick Carter tukka ja kumikarvahedelmä

Laulau ennen ku se on avattu

Hassut kumikarvahedelmät, lehtikökkö ja riisiä

Traditional Hawaiian food would not be complete without a dish known as laulau.Taro is a well respected plant, not only in Hawaii, but also throughout Polynesia and the Pacific islands. While poi is made from the taro root, laulau is made from the leaves.Traditionally laulau is made with pork wrapped in layers of taro leaves and cooked in an underground hot rock oven for hours until it turns soft and smoky flavored. The meat is tender and juicy while the leaves turn to a spinach like consistency.Nowadays you can easily find fish, chicken or pork laulau in Hawaii.

Havaijin perinneruoat

Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Illalla tuli Anna ja sitten oltii kaikki viisi koossa. Liv, May ja Anna nukku hostellissa ihan meidän kulman takana. Hengattiin illalla yhdessä meidän hotellilla ja sit kaikki paineli nukkumaan.

Torstaina herättii aamulla aikasin, potkin Miian ylös ja suunnattiin, Miia, Anna ja mie läheiselle bussipysäkille. Mulla oli paineita herätä tarpeeksi ajoissa, nimittäin halusin myös ehtiä tarpeeksi aikasin takasin biitsille, että saisin vähän rusketusta pintaan ennen Alaskaan paluuta. Tympeä, ku sitä aina alkaa näillä perin suomalaisilla geeneillä ilman auringon valoa näyttää siltä, ku olis tuonelan joesta noussu. Kunnon Edward Cullenin jälkeläinen, ilman kimalteita.

Bussi matka Waikikista Pearl Harboriin kesti yllättävän pitkään. Sisäänpääsy oli ilmainen, mutta oheistavarat tietenkää ei. Ja laukut oli pakko jättää narikkaan kolmen dollarin narikkahintaan. Ennen USS Arizona sukellusveneeseen pääsyä, kaikki katsoivat 30 minuutin pituisen dokumentin Pearl Harborin iskusta.
Se oli koskettava, mutta se ei kyllä minun mieltä ihan tyydyttänyt. Jotenkin se ei vaikuttanut ollenkaan historialliselta dokumentilta, vaan amerikan viattomuuden, hyväntahtoisuuden ja moraalin mainonnalta. En tiedä, mutta jotenkin jäi vaan sellanen olo. Kyllä sitä ymmärsi, että oli 1 177 sotilaan hautapaikka. Siellä oli pikkuveljiä, isoveljiä, poikaystäviä, kihlattuja, parhaita kavereita ja joidenkin lohduttomien vanhempien lapsia. Siellä ei kauheesti huvittanu ottaa mitää hymy kuvia, et "omg, upeeta olla täällä, tico ticoo", ja sitä piti luonnollisesti hiljaisen hetken. Tuntu vaan, että näitä sotaan liittyviä taistelutantereita on ympäri maailmaa, mutta onkohan ne missää tuollasia lahjatavarapuoteja ja koskettavia elokuvateattereita pahasta Japanista ja viattomasta Americasta (kyllähän se Japani aika sotahullu oli tuolloin). Ja sit historiikissa sanotaan vaan, että Pearl Harborin iskujen jälkee Yhdysvallat julisti sodan Japania kohtaan, joka kesti kolme vuotta. Mutta siellä ei ollu mitää mainintaa siitä, että jenkit tiputti Little Boyn Hiroshimaan ja tuhosi kaupungillisen siviilejä.

Käytiin muistopaikalla, tultii hiljaisina takasin ja mietittiin, että mennäänkö vielä kurkkaan se sukellusvene. Olin kahden vaiheilla... sisäänpääsy sukellusveneeseen oli 10 dollaria. Mua se ei kiinnostanu yhtään, ja sille kympilleki löytäisin parempaa käyttöä... mutta kuinka verisesti Antti suuttuu, jos en mene:) Se tykkää sukellusveneistä... ja moottorikelkoista, hienoista autoista, moottoripyöristä ja purjeveneistä. Niin, ku pojat yleensä. Pitääkö mun mennä ottamaan poikaystävälleni kuvia sukellusveneestä, jotta siitä tulisi tosi onnellinen?
Toisaalta menin sen kans viime kesänä Suomenlinnaan tuijottelemaan sukellusvenettä. Ei mulla sekää nii kovasti kiinnostanu, mutta jos rakastaa toista, niin sitten sitä ihmettelee vanhaa sukellusvenettä. Se on rakkautta. Mutta päätin tällä kertaa skipata noi poikien jutut. Poikaystävä on nähny jo sellasen, ja ostin sille muutenki sieltä sotakaupasta tavaraa, joita sain päivän raahata mukana. Seki on rakkautta.

Tultii bussilla takasin kaupunkiin päin, ja alettiin bussissa jutella sellasen vanhan setän kans. Siitä oli tosi siistiä, ku me ollaan Suomesta. Alettiin miettiä, että missäs täällä pitikää poistua kyydistä, ja Anna sano, että siinä ainaki oli Starbucks. Samantien kulman takaa näkyy Starbucks ja alettii paniikissa sykkimään pois bussista. Yks nainen sano mulle, ku paineltii ovella ulos, että: "nyt ollaan Havaijilla, ei saa panikoida" :D Eli vähän enemmän sellasta eat, pray love -meininkiä.
Noh, sehän oli väärä pysäkki, penteles. Tosiaa 4 miljoonan asukkaan kaupungissahan on useampi ku yks Starbucks. Kyllä kiukutti. Ootettii seuraavaa bussia, pompittii sisää, ootettii varmaa 20 minuuttia, että päästii oikealle Starbucksille ja hypittii bussista ulos. Hirveetä rallia hotellin kautta biizille, ja sitten nautittii taas auringosta. Se oli kyllä hyvä päivä. Ja oli se Pearl Harbor kyllä käymisen arvonen. Ehdottomasti.


Perjantaina oli taas aikanen herätys. Minä, Miia, Liv ja May mentii päiväksi veneajelulle. Bussi haki meidät tyttöjen hostellin pihalta ja vei meidät tunnin matkan päähän satamaan. Siellä oli muitaki turisteja, joiden kanssa ahtauduttiin sellaseen veneeseen. Eka pysäkillä nähtii delfiinejä ja snorklattiin niiden kans. Meni vähän aikaa ennen ku ne ilmesty, mutta sitten ne uiskenteli lähellä. Ne on uteliaita eläimiä. Kuuntelin vedessä niiden laulua, se kuulosti tosi kivalta. Olin ihan jäässä jo loppu ajasta, ja ryömin veneeseen pyyhkeen mutkaan. Kyllä, minä lensin Alaskasta palelemaan Havaijille. Tyylikästä. Odotin jo seuraavaa kohdetta, kun kuulin, kun joku huusi vedestä, että niillä on pikku mustekala kädessä. Enäänpä mua ei palellukkaa yhtää, vaan pomppasin takaisin veteen. Sain pitää pikku mustekalaa kädessä ja munsta otettii kuvaki. Oli huippua. Miiaki piti sitä kädessä ja se pikku mustekala ruikkas musteet sen päälle. Mua nauratti. Mikä oli virhe, koska sillon se snorkkelimaski alko vuotaan.

Noh seuraavassa pysäkissä oli vuorossa merikilpikonnat. Ootin niitä tosi paljon. Näin kaksi ja tosi läheltä. May sai meidät, minut ja kilpikonnan, samaan kuvaanki. Meillä oli kaikilla vesikamerat mukana.
Se oli kiva päivä. Illalla mentii syömää sellaseen tosi kivaan ravintolaan, missä herkuteltiin oikeen urakalla.

Lauantaina mentiin sellaseen yökerhoon, johon meidät oli aiemmin merkattu listaan. Tuntu tosi coolilta mennä ihan isäntänä jonon ohi, ku mikäki wannabe julkkis. Suomessa se oon aina mie joka hytisee jonossa ja katsoo, kun kauniit ja vaikutusvaltaiset nuoret aikuiset vaan kipittää jonon ohi suoraan sisään lämmittelemään minun jäädessä kateellisena luimistelemaan pihalle. Yökerho oli ihan siisti. Pikkunen on the rocks -lasi oli täynnä jäitä ja siihen tehty pikku drinkki makso 7 dollaria. Eipäs tullu siihen hintaan paljon nautiskeltua niitä seitsemän dollarin jäitä. Mie olin aiemmin päivällä ostanu sellasen uuden sinisen tekonahka mekon. Se oli tosi kätevä tanssimekko. Kun heilut tanssilattialla aikasi ku heinämies, ja alat hikoilla nii nahkamekko tuntuu ihan sairaan hyvältä. Muistele Frendien jaksoa, jossa Rossilla oli ne nahkahousut. Oli mukavata.
Mummo Henna lähti kuitenkin aika aikasin kämpille nukkumaan. Liian vilkasta.

Miia yrittää puhaltaa ja helpottaa ikävää oloa

Mutta se tuntu silti tosi ikävältä :)

Sunnuntaina kuvioihin tuli Sandy, meidän vuokra-auto kahdeksi päiväksi. Oltii niiden hienojen vuokra-autojen keskellä ja ootettiin omaa autoamme. Siellä oli hienoja avoautoja ja isoja ilmastoituja maastureita. Siinä me viisi tanttaa sitte katottiin, ku se pienin kottero ajo pihaan ja se tuotiin meille. Kurkittii ikkunasta sisään, ja todettiin että joo-o halvin tosiaa valittiin. Vähä keskusteltiin ja saatiin vinguttua meille pikkasen isompi auto... vaikkakin sekin oli aika kompakti. Mutta ei muuta kuin kyytiin vain ja roadtripille.

Me ajettiin rannalle, joka on rankattu maailman kauneimmaksi rannaksi, Kailua beach. Minä en vieläkään ymmärrä mikä siitä teki maailman kauneimman. Näin kyllä yhden postikortin, jossa oli kuva kyseisestä rannasta. Se kortti oli varmaan maailman kaunein, mutta hmmm... no, nättiä oli. Ja paloinkin sillee tosi kivasti. Rannalta hipsittii syömään ja juotii Starbucksilla kahvit ja sit jatkettiin matkaa Sunset Beachille. Minusta se oli kaunein ranta ikinä missään. Matkalla nähtiin kyltti, joka lupasi tuoreita hedelmiä ja pysähdyttii onnessaan syömään.
Juotiin tuoretta ananasmehua, kookosmaitoa suoraa kookoksesta, kookoksen paloja, mangoa ja ananasta. Se oli kyllä siistiä.

Luova tauko

Sunset beachille ehdittii just auringonlaskun aikaan. Se oli upeaa. Istuin yksin vedessä ja keräsin kivoja pikkukiviä ja korallinpalasia rantahietikosta. Sieltä matka jatkui kohti Honolulua ja meidän hotelleja. Ja uni maistui.

Maanantai oli meidän viimeinen kokonainen päivä. Minä, May, Anna ja Liv mentii vaeltaan Diamondheadille, se on siinä kaupungin kupeessa oleva vuori. Oli mukava saada vähä liikuntaa ja se oli ihan jees kokemus. Ei niin henkeäsalpaava, mutta pääsipähän vähä kurkkii Honolulua lintuperspektiivistä. Diamondheadin jälkee suunnistettiin sademetsään vaeltelemaan ja etsimään Manoa fallsia, sellasta korkeaa vesiputousta.
Munsta se oli aivan mahtavaa. Matkalla meitä vastaan tuli sellanen mies, joka oli ulkoiluttamassa sen pikku possua. Se possu oli ihana. Se mies oli joskus aiemmin löytäny sen rassukan orpona sieltä sademetsästä. En kuunnellu nii tarkkaan, ku tuijottelin sitä nassua niin ihastuneena.

Se polku oli tosi mutanen. Se oli mukavaa vaikka kaikki meniki ihan sotkuun. Perille putouksille päästyämme pulahdimme uimaan siihen lähteeseen. Niin ei olis saanu tehdä, mutta me ollaan nuoria ja tottelemattomia turisteja. Se oli mahtava kokemus. Hipsin ilman kenkiä takasin, kiipesin matkalla bambupuuhun ja olin ihan kuranen, kun pääsin perille autoon.
Siinä olikin aika jo luopua Sandysta, ja viedä hänet takaisin kotiin. Suosittelen auton vuokrausta, matkailu avartaa.

Tiistai oli viimeinen päivä. Oltii rannalla ja luovuin mun hienosta uimarenkaasta. Kysyin yhdeltä äidiltä, että haluaako hän lapsillensa sen, koska mie en ota sitä mukaan Alaskaan. Hän ei halunnut, kiitti kuitenkin ja jatkoi matkaa. Wooooot???!! Millainen ihminen kieltäytyy ilmaisesta uimarenkaasta? Tästä oppineena seuraavalla kerralla kysyin suoraan lapsilta "haluatteko uimarenkaan" "JOOOOOO!!!!" ja kovasti kipittämällä kävivät hakemassa renkaan ja juoksivat takaisin veteen. Älä koskaan tarjoa lapsenmielisyyden menettäneelle aikuiselle uimarengasta, ainoastaan lapsille. He osaavat sitä arvostaa.

Rahat alko olla jo suhteellisen finaalissa, joten meitti mieluummin makasin auringossa sen ajan, kun Miia ja Liv meni shoppailee viimeiset ostokset.

Matka bussilla lentokentälle oli lepposa. Bussikuski kertoi millon meidän pitää jäädä, mutta oli tosi vaikea sanoa iltahmärällä, että missä on lentokenttä, kun sen bussin ikkunat oli nii likaset ja naarmuset, ettei niistä nähny mitää läpi. Jäätiin sit väärällä pysäkillä pois, mutta ei se mitää, kun oltii kuitenki jo siellä kentällä.
Kentällä meidän laukut piti ensin tarkastaa, ettei me vaan yritetä viedä hedelmiä pois Havaijilta. Siitä voi tulla kovat sakot. Ne skannas meidän laukun ja käskivät sitte avata sen, koska se pitää penkoa läpikotasin. Nainen oli varma, että oli nähnyt siellä omenan. Se oli ihan hirveen hauskaa, kun me oltii ahdattu puoli tuntia sitä meidän laukkua, että saatiin se ylipäänsä edes kiinni. No ei ollu omenaa ei. Ei tienny tätikää, että mitä se siellä oli omenaksi luullu. Voi hyvä jumala sentään.

Lento meni jeessisti. Mun sukat oli jossain laukussa, ja varpaita alko palella. Yritin kehitellä varpaisiin jotaki, joten tunkiin niihin mun lapaset. Nukkuminen oli paljon helpompaa ja miellyttävempää, kun on lapaset varpaissa. Mut mua taas pelotti. Meidän lento lähti illalla 22 aikoihin, ja yritin nukkua mun yöunia siinä lennolla, mutta mua ahisti ku se siipi pomppi mun vieressä. Näin sen ikkunasta koko ajan, ja se heilu tosi paljon. Munsta sen ei pitäs keikkua noin paljon... Siellä on varmaan ne ruuvit löysällä... Nyt tuo kyllä tipahtaa... Mua alko väsyttää, ja aina ku torkahdin, niin tuli turbulenssia. Hätkähdin paniikissa hereille ja tarkastelin muiden matkustajien reaktioita... Niitä ei kiinnosta. Mitä ihmettä? Jatkoin unia, ja kun tätä oli jatkunut pari tuntia, olin kuoleman väsyny ja Miia heräs. Mulla oli kuulemma silmät puoliksi kiinni ja sanoin puoli nukuksissa, etten voi nukkua ku pelottaa. Miia kivahti, että nyt silmät kiinni, pää sen olkapäälle ja unta palloon. Mie sitte tein niin ku käskettiin. Se rauhotti. En tiijä mikä tää lentopelko täällä nyt on. Saana sano, että se on varmastikki psykologinen juttu. Että se on kuullu, kun monet vaihtarit on sanonu samaa. Jotenki vaan pelottaa, enkä halua, että täällä sattuu mitään, kun mie haluan vielä kotiin. En tiedä, tosi outoa, mutta joo, tällaisiakin tunteita ja ajautksiaki täällä käsitellään.

Lento Anchoragesta Fairbanksiin oli lyhyt, ja siellä nukuin jo ku pikku vauva. Alaskan koneet on aina nii... tilavia ja turvallisia :) en tiedä miksi. Tyler haki meidät kentältä, ja Alaskassa oli ihan sairaan kylymä. Oltii ihan väsyneitä, mutta oli juttuja joita meidän piti hoitaa. Hain postista Riinan ja äidin lähettämät paketit. Oli ihana saada ne. Riina lähetti  mulle karkkia ja kauneudenhoitotuotteita. Se on nii söpö tyttö, revin auki pakettia ja tutkin niitä puteleita ja luin Riinan lähettämää kirjettä, jossa oli ampullien käyttöohjeita. Hymyilin ja sanoin Miialle, että tämä on niitä tapoja joilla paras ystäväni osoittaa, että se rakastaa :)
Naama kuivuu pakkasessa -> huolehdi siitä
Äiti pisti tulemaan kuusi muumi mukia, jotka aijon antaa mun opettajille ja yhden annan Miholle joululahjaksi.

Hienot muistot tuli haalittua kyllä:)
Vielä jokunen hassu viikko ja nokka kohti kotia <3

Olette rakkaita

Sehän meni vahvasti

Maanantaina menin viinikurssin jälkee Miian ja Samain luokse yöksi. Pelattii korttia, hävisin ja sitten nousin voittoon, kuin valkovuokko:D Mie sain nukkua Samain sängyssä, ku se nukku alhaalla. Huoneessa oli sika kuuma, eikä Miian kanssa saatu unta. Kun viimeinki nukahdin, havahduin jo tunnissa hereille ja olin ihan paniikissa seuraavan päivän lennosta. Mietin miten korkealla me lennetään ja sydän alko hakata, olin puoliksi järjissäni ja puoliksi unessa... Ja kun minun täysin järjissäni on sama asia, kuin muiden puoliksi järjissään, nii missä lie mielentilassa sitte olinkaa. Miia oli vielä hereilä omassa sängyssään ja kysy, ettenkö miekää saa unta. Mie aloin vinkuun, että pelkään sitä lentämistä aivan liikaa... Minä, joka haaveili kansainvälisestä urasta ja opiskelee matkailua... mikä vitsi. Miia rahoitteli mua ja nukahdin uudestaan pariksi tunniksi.

Aamulla Tyler heitti meidät lentokentälle ja hipsittiin onnessaan sisään. Ensin lento Anchorageen (tosiaa, ei sieltä Fairbanksista meekkää suoria lentoja Honoluluun) ja siitä sit loputon lento perille. Meillä oli Miian kans vierekkäiset paikat lentokoneessa... Miepä hahmotan

Akkuna Rouva x, Henkilö A, Henkilö B Käytävä Miia, Henna, Herra x

Herra x kysy, et matkustetaanko me yhdessä, kun hänen rouvansa on tuolla kaukana nii olis kiva istua vierekkäin. Me sitte suostuttiin, kun ollaan ilmeisesti niin kovin hyviä ihmisiä. Joo, vikatikki. Joskus se itsekkyyski varmaa palkittas. Oli niin tylsä matka ettei elläissään kellää.
Ja miehän tietenki nolasin itseni. Lentokoneessa ne jako sellasia pikku telkkareita, joista pysty kattoo leffoja. Mie onnessani otin sellasen vastaan, kiitin ja aloin asentelemaan sitä. Sitte se nainen jäi seisoon siihen viereen, ja kysy, että credit vai debit. Mie pysähdyin, et hetkonen maksaako tää... Tein päässäni pikaista laskelmaa. En halua maksaa kymppiä, kun Finskillä saisin katsoa näitä ilmaiseksi. Mutta ylpeys menee, jos tässä vaiheessa palautan tämän vempeleen. "Olenko valmis maksamaan kympin ylpeyden säilyttämisestä, jos kaupan päälle saa leffoja? Toisaalta sillä kympillä ostaisin Havaijilta latten ja lähettäisin Suomeen postikortit... hmm, ja tuo täti odottaa tuossa vieläkin, et maksanko creditillä vai debitillä. Päätä Henna nyt pikaisesti... Säästän, olen köyhä opiskelija kaukana kotoa". Annoin pikku telkkarin takaisin rouvalle, soman hymyn kera. Olipas noloa. Luin viinikirjaa, yritin nukkua kenkussa asennossa ja asentaa penkkiä makuuasenoon (joka ei kyllä ollu yhtään makuu). Miiaki oli kaukana, ei voi jutella... ARGH!

Ekalta lennolta ku saatii olla vierekkäin :D

Seitsemän tunnin lennon aikana ihminen on valmis nöyrtymään. Postikortit? Onko ne niin tärkeitä? Tarvitsenko todella ihmisiä, joita rakastan maailmassa eniten? Pärjääkö ne ilman kortteja? Eikös itsekkyys ole nykymaailmassa in? "Hei anteeksi, voisin ottaa sittenki sen telkkarin, ja lasin viiniä ja juustolautasen". Katoin piirrettyjä ja sitte yhtä leffaa josta tulee Antti mieleen. Nautiskelin juustojani punaviinin kera, katsoin henna-antti leffaa (ei ollu kuitenkaa notebook), ja kelasin turhat kohat jotka ei liittyny meihin. Keskityin parhaaseen kohtaan, koska halusin perehtyä nyt pelkkään ikävöimiseen:) Noh, sitte tuli kuulutus... leffa paussille, kiukkunen kuuntelu, ja kohtaus alusta... taas parhaassa kohassa vieruskaveri halus vessaan..  eih... Menomatka oli aika kenkku.

Perillä Miian kanssa oltii väsyneitä, ja meillä teki mieli vaan kampittaa toisiamme ja kaikkia muita. Otettii taksi hotellille, ja kierrettiin taksilla hotellin ympäri pari kertaa. Ekalla kerralla katteltiin tätä hotellia, ja me sanottii et se tais olla tuo (tää tosiaa ei helposti löydy, ku tää on aikana kaukana mistää Hiltonista, jonka pylväät ja valot näkyy Aurinkoon asti), kuski ajeli ohi tokaisi, et se kiertää uudestaa pari korttelia, ku mentii jo ohi. Sit ajettii ohi toisen kerran. "ööh, se tais olla taas tuo"."ohops...".. ohi vaan. Kolmannella kerralla sanotaan sille kuskille, että "tuo se on tuo se on...!" Sitte päästii hotelliin. Se oli tosi sulonen se kuski. Sellanen vanha setä, ja se oli tosi pahoillaan siitä, että se leikittii karusellia hotellin ympäri, ja mun teki mieli halata, ettei tässä mitää hätää ole.

Hotelliin sisään. Eih, keittiönkaapeissa ei ole ripoja, kokolattia matto on nii likanen sillee, et varpasissa tuntuu ikävältä... ja NETISTÄ PITÄÄ MAKSAA 9E PER PÄIVÄ!
Me mentii nukkumaan, huone on nii kuuma että akkuna auki ja paikalliset nuoret jumputteli musiikkia meidän alapuolella.

VALIVALIVALI

Illalla söin aivan loistavaa ruokaa Cheescake factoryssa. Pastaa, jättikarkaravunpysrstöjä ja kampasimpukoita. Se piristi kovasti. Hyvä ruoka, parempi mieli.

Aamulla oltii levänneitä, mie heräsin lenkille. Näin ihan yyber ison kalan, tulin vielä onnellisemmaksi ja olin tyytyväinen elämään. Aurinko paisto, aina välillä. Enää ei ollu yhtää valivali päivä. Käytii kaupassa... ananakset on täällä kalliita vaikka vois luulla, että jokainen havaijilainen sais poimia niitä takapihaltaan ja myydä puoli-ilmaseksi eteenpäin :D mutta ostettiin silti ananas, kuitenki nyt ku ollaan täällä asti.
Päivä otettu aurinkoa partsilla, tehty salaattia ja kerrottu meidän perheistä.
Mie kerroin meidän mummusta.

Kerroin Miialle miten teininä hipsin kotoa kavereille ja mummo juoksi kuistille torumaan, että farkut jalkaan. Sitte juteltii lisää ja kerroin miten mummo on jo yks mun luottoihmisistä ja hyvä ystävä, jonka kanssa voi jutella oikeista asioista, koska siinä on nainen jolla on sydäntä ja järkeä yhtä aikaa. Unelma vaimo, mahtava mummo ja hieno nainen. Tuli kamala ikävä mummoa kyllä nyt.

MUTTA, me nautitaan edelleen. May ja Mayn kaveri tulee tänää, tunnin päästä. Enna tulee huomenna aamulla :) Elämä on mukavaa aikaa... Ja Honolulu on kiva mesta, mitä tässä on ehditty nähdä. Maksan mielelläni ananaksesta, vaikka se olis Made in Hongkong, kunhan se on ostettu Havaijilta. Enää kiukusta ei ole tietoakaa :D

Kaikkea ihanaa sinne Suomeen! <3

Havaijille valmistautumista

First things first... Amerikassa jos otat subin ateriana, saat kaksi keksiä, toisin kuin Suomessa saat vain yhden.

Kävin tänään lääkärissä ton napani kanssa. Kyllä kyllä, nappi otettiin pois, sain antibiootit ja kivan laskun. Koska tämä oli kolmas napakoru mikä munlla on ollu, nii lääkäri veikkas, että voin olla allerginen sille ku se aina kasvaa pois. Äitiä varmaa harmittaa, kun en voi lävistellä ittiäni enää. Kun laitoin tämän napakorun, halusin tuntea olevani vielä nuori ja elämä edessä. Siinä lääkärin pöydällä maatessani, huomasin onnistuneeni. Tunsin itseni niin epäkypsäksi pikku teiniksi kuin vain olla ja voi.

Lääkäri oli kiva, vanhempi rouva. Se kysy, että kenen kanssa meen Havaijille. Vastasin, että varasin liput mun kaverin kans, sit mun kämppikset varas myös liput, ja nyt tänä aamuna sain tietää et yks tyttö (en muista nimeä) mun kämppiksen Mayn kaveri varas myös liput. Eli meitä on nyt lähössä viisi. Se lääkäri nauro, että mulla on huono vaikutus muihin :D Mut ei mulla ole huono vaikutus. Veikkaisin, että tuo Alaska - 30 C ja Havaiji +30 C on se mikä vaikuttaa kaikkein eniten.

Siinä lääkärin katossa oli sellanen juliste, jonka otsikko oli 101 askelta menestykseen. Se oli tosi hieno, haluaisin itelleki sellasen. Kun se lääkäri lähti huoneesta, yritin kaivaa mun laukkua ja ettiä kynää ja paperia et kirjotan ylös mitä kerkiän. Eihän mulla ollu, ku en arvannu, että ottaisin lääkärireissullani muistiinpanoja.
Mutta tässä, joitain mitä sain painettua mieleen:
1. Anna anteeksi ja unohda menneisyytesi
2. Hymyile
3. Älä ui itsesäälissä
4. Vaali ihmissuhteitasi
ja kaikkee ihan hirvee älykästä, mut munsta paras oli
5. Tuo aina esiin muiden ihmisten parhaat puolet

Eilen illalla päätin nautiskella. Hain lämpimän subin ja kaksi keksiä, ja ennen tätä laitoin Gossip Girlin jakson latautumaan, et voin katsoa sen sit takasi tullessa ilman odottamista ja pätkimistä. Noh tulin takasi, aukasin herkku herkku subin ja laitoin sarjan pyörimään. Eikä se toiminu. Eikä toiminu seuraavat kolme muutakaan netti tv saittia joita yritin. Kihisin raivosta, ja mussutin viileää subiani, ulisin Miialle facebookissa ja katoin puoli huolimattomasti Pasilaa youtubesta. En voinu edes Pasilasta nauttia ku keljutti niin paljon. Kukaan ei osannut täällä samaistua tuskaani. Seuraavana päivänä soitin Antille ja sanoin, että "SINÄ ymmärrät, miten paljon tuollainen voi kenkuttaa" ja Antti ymmärsi. Meillä on tapana aina laittaa leffat ja kaikki valmiiksi, sitte hakea pizza, ja tullaa hirveetä rallia takas et pizza ei jäähdy, ja kaiken pitää olla sillon jo valmiina nautiskeluun, syömiseen ja löhöämiseen. Näin on näppylät! Ja jos netti ei toimiikkaan, niin alta pois, päivää ei enää voi pelastaa.

Tänää on kuitenki ollu tosi hyvä päivä. Se alkoi heti aamusta, kun Suvi oli laittanu tämän kuvan naamakirjaan:

Mua on naurattanu tuo koko päivän:D

Huomasin nyt, et tosiaa nimesin tän blogin "Havaijille valmistautumista", enkä oo valmistautunu siihen vielä ollenkaa, en edes henkisesti. Jos se oli korkeammalta taholta annettu merkki, et vois alkaa tekee jotain asian eteen.

Mutta tosiaa... vaihdon ihanimpia puolia on byrokratia! Oodi sille!!!! Kaikkien täytyy nyt täyttää, joku vero lappu, vaikkei edes oo töissä täällä. Se on pakollinen. Noh, mehän mentii täyttää sitä ja se ohjelma kysy meidän veronumeroa... mitä meillä ei ole. Ohittaminenkaan ei ole mahdollista, kun se alko aina herjaa, että pistä se typerä numero tuohon. Mailailin meidän vaihtareiden ohjaajan kanssa samaan aikaan, kun Samai soitteli joka paikkasta apua, ja kaikki vaan yhdisteli sitä seuraavalle tyypille, joka halus yhdistää takas sille edelliselle. Ja meidän ohjaaja ei tässä asiassa osannut auttaa. Sit siellä viimeisessä numerossa sanottii, ettei sitä tarvii täyttää, jos ei ole täällä töissä. Joten me lähettii syömää. Nyt kuitenki kaikki vaihtarit sanoo, että se pitää... Veikkaan, että kun ennen vanhaa nuoriso lähti Grand Tourille sivistämään itseään, niin niiden ei varmaa tarvinnu käydä läpi näin montaa lippulappusta, joka kysyy aina samat asiat, mutta myös muutaman muun kivan yksityiskohdan, joka ei ole relevantti mihinkään, ja tekee tästä täyttämisestä aina vähän mielenkiintoisempaa ja haastavampaa. Ja kun ne vastaukset on joskus tyyliin: "Jokainen täyttää tähän kohtaan BJKLMDJD-993773KL"

Mutta silti hyvä päivä takana... :)

Pittäis varmaa pakata... toppatakki ja karvavanttuut sinne Havaijille ku ei paljoa muuta ole mitä pakata :D

Hei hei murut sinne Suomeen. Syökää ruisleipää, juokaa vissyä ja menkää saunaan! <3

käännöskukkasia

Ihan ensteksi. Kampuksen lähellä on pizzeria missä on ihan tosi hyvä pizzoja. Ja siellä on yks pizza, jonka nimi on Finnlander ja siinä on poromakkaraa.

Juholta, Millalta ja Epulta tuli kortti. Voin sanoa kaikille immeisille, joilla kaveri on maailmalla, ettei mikää lämmitä niin paljon sydäntä kuin kortti postilaatikossa. Sen repii heti auki siinä luukulla, kikattaa yksinää keskellä postia ja sit hymyilee loppu päivän. Kiitoksia ihanille ystäville :)

Englannin kieli on alkanu kehittyy. Ihmiset, jotka hengaa mun kans paljon, ymmärtää jo mun aksenttia sujuvasti. Luulin, että oon päässy siitä eroon tässä parin kuukauden aikana, mutta sitten juttelin oudon ihmisen kanssa, joka oli vähä kujalla välillä meidän keskustelussa, kun se ei aina ymmärtäny mitä mie sanoin. Sillon lämmitti mieltä, kun huomas että koulukaverit, omat ja miian kämpikset sekä opettajat jo tietää mun aksentin ihan täysin ja puhuvat sujuvaa hennaa :)

Miia sano, että täällä on oppinu uusia sanojaki. Se oli oppinu sanan yawn, mikä tarkottaa haukotella. Mua nauratti, että on ollu antoisa vaihtari lukukausi :D

Viime yönä mie kiukkusena varoin tuota kipeää napaa, kun se lävistys antaa minulle aina merkkejä itsestään. Typerä älynväläys oli kyllä taasen... No siinä kun tuojottelin pimeää huonetta, ressasin tulevia Haivijin lentoja ja mietiskelin ihmisiä kotona ja aloin miettiä englanninkieltä. Suomessa aina jossain näkee niitä hassuja käännöksiä ja mun lemppari on You have been there - sinulla on papu siellä.

Ajatusjuoksu jatkui vilkkaana, kunnes oivalsin, että napa on belly button, eli masu nappi!

Tämä uusi oivallus, masu nappi, teki minut todella onnelliseksi ja uni tuli heti. Ja nukuin oikein hyvin.

Tataa piskuiset!

Mulla on nii koti-ikävä, vaikka samaan aikaan elämä on tosi mukavaa. Hassua. En tiedä mitä ajatella...

Masu nappi

Ei niin mitään uutta...

Hmm.. Miia neuvo mua, että täältä blogista voi tarkastella kaikenlaista. Mulla esimerkiksi näkyy lista, että millä hakusanoilla Googlessa on etitty/löydetty mun blogi.
Viimeisin hakusana, jolla minun blogi oli löytyny oli: 6-vuotias itkee koti-ikävää. Vähänkö palkitsevaa. Repesin aika 6-0:D

Olin taas viikonloppuna jääkiekkopelissä. Tunnetusti nauttiin taas kovasti :) Nyt osasin jo huutaa ja taputtaa niin ku kaikki muutki:D Lauantaina Nanooksit hävis eka kerran minun jääkiekko historiani aikana. Mutta joskus on hävittävä, ettei vaan nouse hattuun. Niin se elämä heittää.
Täällä on tapana, että aina jos pelaaja kiusaa toista ja joutuu sinne reunaan istumaan yksinään (onko se nyt jäähy? täällä se on penalty), niin sitte ku se pääsee takaisin peliin mukaan, kuuluttaja ilmottaa, että: vastustaja joukkueella on nyt kaikki kentällä, jolloin yleisö huutaa, että "and they still suck!!!". Alussa, kun aloin käymään peleissä, se tuntu vähä ikävältä, mutta ihmisen sydän kovettuu, ja nyt siihen alkaa jo tottuun :o Lauantaina se vaan tuntu kohtuu tyhmältä, kun meidän joukkue oli häviöllä ja sitte fanit kiljuu toiselle joukkueelle, et you still suck.

Elämä on kyllä menny mallikkaasti. Tulin just Gourmet Cookingin iltatunnilta ja taas sattumalta shuttle ajo pihaan, kun olin lähdössä käveleen takasin Kampukselle. Hyppäsin taas onnessaan kyytiin, ja kuski sano, että nyt alkaa olla jo liian kylymä kävellä (aamulla oli -31 C), ja hän aina ihmettelee, kun mie kävelen kouluun hänen ajaessa ohi muita opiskelijoita kyydissä. Totesin vaan, että mie nautin kävelystä, mutta kieltämättä nyt alkaa olla liian kylmä kävellä... varsinki kun lämmin bussi hurruuttelee vierestä. Kuski sitten tokaisi, että "jos ikinä muutat mielesi, niin huiskuta vaan kättä nii mie poimin sinut sitten siitä kyytiin" :) hellanen.

Tasan viikon päästä olis sinne Havaijille lähtö. Ei tunnu yhtää, että olis etes lähössä mihkää, kun ei edes voi pakata. Sattuneesta syystä ei oikee oo kesäkamppeita mukana :) Mun kämppikset Anna ja May oli niin kateellisia, kun mie ja Miia lähetään Havaijille, että eilen ne meni ja buukkas itelleki lennot sinne:D Vähänkö kiva, tulevat päivää meidän jälkee. Desi, se mukava havaijilainen tyttö, oli soittanut isällensä, että ollaan menossa sinne, jonka jälkee se isä on tehny kuulemma pitkän listan paikoista, mitkä meidän kannattaa kokea. Sit Desi lisäs, että se isä pyysi soittamaan, nii voidaan käydä niilläki:)

Tällasten juttujen vuoksi tunnen itseni kyllä vähä huonoksi ihmiseksi, kun omassa yliopistossa sitä vaa hilippassee naama kaulahuivin seassa piilossa kaikkien vaihtareiden ohi omaan luentosaliin. Kun tuun täältä takasin, niin otan opiksi virheistäni ja menen mussuttaan kaikille vaihtareille ummet ja lammet, kiinnosti niitä mun jutut tai ei. Sit kiikutan jokaisen meidän luo illalliselle syömää suomalaista ruokaa... ööh, rössypottuja? Mikä olisi herkullisempaa syötävää, kuin vedessä lilluvat veriklimpit?

Ainii, täällä ei oo vissyä. Jos oot kova vissy fani, nii opettele kantaa Frediltä vettä. Mie nimittäin oon kova vissyn juoja. Vuosi sitte elokuussa olin juonu pelkästää kotona 22 litraa vissyä. Harvon saavutan elämässäni mitään noin mahtavaa, että pitää vouhkata sillä vielä vuosi sen jälkeenki, mut munsta toi oli aika hyvin. Noh, joka tapauksessa, vesitynnyreiden kiikuttaminen kaupasta on hauskaa hommaa.

Hanavettä voi kyllä juoda, mutta jää omaan harkintaan, että haluaako. Voin tässä vaikka antaa reseptinki Alaskan hanaveden valmistamiseen:

1. Täytä lasi hanavedellä
2. Lisää veteen burana
3. Anna liueta rauhassa seuraavaan aamuun
4. Nauti kylmänä tai haaleana

Mut puhasta se hanavesi on. Eikä se veden raahaaminen Frediltä mitenkää ylitsepääsemätöntä ole :)

Lennot on muuten buukattu kotiin. 16.12.12 lähtis lento Anchoragesta, Seattlen kautta Reykjavikiin, ja siitä Hesaan. Huu, aika loppuu kyllä. Mika ja Antti tosin ehotti, että voisin myydä paluulippuni, jotta pojilla olis sit puuttuvat rahat purjeveneeseen. Mua ei vissii kauheesti sillä paatilla kaivata :D Noh, mie voin vaikka laittaa korteni kekoon kiillottamalla kenkiä Prisman eessä, ja pojat saa seilata vanhalla kunnon Marthalla siihen asti, että viikkorahaa on säästyny. Ihanaa täällä on, luojan tähden, mutta kyllä tuo koti-ikäväki kalvaa taas mukavasti.

Kiitospäivä lähestyy. Tosi kivaa. Meitä on nyt illallista suunnittelemassa mie, Miia, Hayley ja kaikki mun kämppikset. Kaikki tekee jotain, ja me nautitaan se illallinen meidän kämpillä. Meitä ei sytyttänyt nyt yhtää humputtelukekkerit, vaan suosittiin kunnon ihanaa illallista, missä syödään maha täyteen. Ootan innolla.

Meillä oli kimppaskypettely meneillään Antin, Ellun ja Mikan kanssa. Antti ihmetteli ahkerana, sisukkaana suomalaisena, että enkö tuu hulluksi kun mulla on joka viikko neljä päivää vapaata. Liekkö rassukkaa pelotti, että mie täällä vallan vötkistyn. Ellu sitten riensi heti minua ja minun aikatauluja puolustaan, että hyvä vaan niin saan kokea vaihdon aikana muutaki ku koulua. Kuitenkin nyt kävi niin, että naapurin Hayley koukutti mut Gossip Girliin, ja oon ihmetelly New Yorkin eliitin juoruja oikein mielelläni iltaisin tässä viime viikon... en niinkään kokenut Alaskaa. Eli Antti tuntee tyttönsä, Ellu pitää kaverin puolia, vaikka tietäisi totuuden, ja Mika on tietää pysyä kaukana koko keskustelusta :D

Mutta nyt mie luen huomisen kappaleen siipikarjan kokkauksesta ja painelen nukkumaan. Huvittas kyllä vielä  kattoa yks jakso Gossip Girlia, mutta parempi jättää välistä tältä illalta.

Who am I? That's one secret I'll never tell. You know you love me. XOXO Gossip Henna.

Mie ainaki rakastan teitä:)