Halloweeni!

Hihii! Ekaks aika hassu juttu. Parilla kurssilla mun kanssa on sellanen havaijilainen tyttö, ja se on ihan loistava. Kiltti ja tosi sievä. Puhuttiin jotaki samalla, ku tiskattii ja sanoin sille, jotain että oon paljon facebookitellu ja skypetelly kotiin, ja se kysy ihan ihmeissään, et: "onko teillä Suomessaki facebook?" :D Hah. Ei, ei ole. Me viihdytämme itseämme lukemalla luolan seinään kirjoitettuja tekstejä, nyt kun viimeinkin keksimme tulen.

Mutta meitä nauratti kovasti.

Viime viikonloppuna oli halloweenjuhlia. Oikea halloween on tänää, ja oon ostanut pienen kurpitsan, jonka eilen illalla rapsuttelin kuosiin. Käytiin viime perjantaina ostaan puvut meille. Olin ihan haltioissaan siellä kaupassa, ja räimin kuvia Annan kameralla, kun siellä oli jos jonkinmoista koristetta ja mörköä.

Creepy

Halloween Spirit

Annasta tuli merirosvo ja munsta Robin Hood. Vieläki vähä vierastan tätä mun tukkaa, nii halusin itselleni peruukin tai hatun, ja Robinilla on hattu... jossa on vielä sulkaki! Vaatteita oli kyllä yllättävän vaikea löytää. Kun siellä oli sellanen, krhm... lyhkästen mekkojen osasto, ja sit sellanen "hei olen palmu" -osasto. Kierrettiin turhautuneena niitä hyllyjä läpi, ja sit todettiin, että jos ei osteta palmu pukua, mutta ostetaan tummat legginsit sen mekon alle. Kierrettiin sitte niitä hyllyjä, ja mietittiin miksi niitä lyhynläntiä helmoja oli nii hirveen paljon, ja normaalimmat puvut oli vähissä. Selvisi syy myöhemmin... niille oli kysyntää :D

Noh, ostimme mekkomme, sit mentii hirveetä rallia ostaa mulle kurpitsa ja ruskeat legginsit. Oltii sitte vieraalla bussipysäkillä, EHKÄ myöhästyneenä bussista, JOS siltä pysäkiltä edes meidän onnikka nyt sattu kulkemaan. Alko vähä sylettää pitemmän päälle, mutta kyllä meitä vielä nauratti. Onneksi siinä aikamme ihmeteltyä, meidän viereen pysähty taksi, joka otti joitain tyttöjä kyytiin. Me sit mentiin sen kuskin luo kiireenvilkkaa, ja kysyttiin että voisko se tilata meilleki taksin, ku oli aika kylymä, ja meidän pitäs olla jo kotona. Kuski alko tilaa meille sit toista taksia, ja siinä etupenkillä oli vähä sellanen kiukkusen olonen nuori neiti. Se laitto sen etusormen sillee hassusti pystyy ja keikutti päätä olkapäältä toiselle, ja sano aika pottuuntuneesti et "menkää vaa takasin sinne bussipysäkille" ja osotti perään sitä pysäkkiä, että varmasti ymmärrän minne minun oli määrä palata värjöttelemään. Tähän kaikki on nii kilttejä Fairbanksissa -lallattamiseen tottuneena mie sit ihmettelin, että anteeksi voisitko toistaa. Sit se keikutti sitä päätä uudestaan ja sano sillee hassusti et "you heard me". Voi olla, että rikoimme joitain taksikäyttäytymisen etiketti sääntöjä, kun siihen ryntäsimme omaa taksia vinkumaan, mutta miettiessäni omalle kohdalle, että jos talvipakkasella, joku tulis kysymään minun kuskilta, että: "voitko tilata meilleki taksin, ku ei tiedetä taksin numeroa ja ollaan vähä kuutamolla, että missä me ollaan", nii emmie niille päätä keikuttas, vaikka se oliki sillee aika siistin näköstä:) Noh, tämä viehättävä nuori nainen vähä huvitti minnuu, mutta en uskaltanu oikee näyttää sitä, ku pelotti, että se tulee ja tirpasee minua makosasti naamatauluun, joten tyydyin hymyilemään nöyrästi ja pyytämään anteeksi. Taksikuski kuitenkin ystävällisesti soitti meille oman taksin, jossa kukaan ei keikutellu päätänsä olalta toiselle.

Meidän kuski muuten kysy, että mitä tykkään Fairbanksista. Vastasin, että tykkään tosi paljon. Ja hän vaan vastasi takasin, että "pidä varasi, moni tulee täällä käymään eikä halua enää palata takaisin kotiin". Ymmärrän kyllä, kun täällä on luontoa ja rauhaa... varmaa en johonki Tokioon palaiskaa... mutta kun meidän Suomiki on samanlainen hieno maa, nii kyllä se menee niin että "muu maa mustikka, oma maa mansikka"

Kämpillä mie puin sen pukuni päälle, laitoin hienon uuden hattuni päähän ja tunsin oloni hyvin epämukavaksi. Olis pitäny olla ennemmin se palmu. Monella amerikkalaisilla oli hienoja itsetehtyjä pukuja. Niiden ei tarvinnu ostaa mitää, ku niillä on nii hyvä mielikuvitus. Oikeesti, perjantaina näin jopa viinirypäleet :D Ne oli niin hienoja.

Meidän porukkaa:)

Hassut viinirypäleet

Lauantaina oli halloween tanssijaiset. En halunnu enää olla Robin Hood, mutta pitkän painostuksen jälkeen, jouduin taas varastamaan rikkailta köyhille. Meillä oli kuitenni tosi kiva ilta, ja sain tanssia taas pitkästä aikaa.

Täällä on jo sinun kaupat tuon huoltoaseman ja viereisen pikkukaupan myyjien kanssa :) Tämä on niin pieni paikka, että helposti tutustuu ihmisiin, kun vaan puhuu. Se nainen siellä huotsikalla oli alusta asti herttanen. Muistan sillon alussa siellä Billy's hostellilla, miten menin ostaan lähimmästä mahdollisesta paikasta maitoa, ja tapasin tämän naisen ensimmäisen kerran. Mie olin ihan väsyny, koti-ikävissäni ja lohduton ja se oli tosi sulonen mulle. Kyseli kaikkea, ja puhutteli honeyksi. Se helpotti sillon tosi paljon oloa. Siksi kai mie tykkään siitä vieläki niin paljon.

Miian kanssa varattii lennot Havaijille Honoluluun. Parin viikon päästä lähtö. Koulusta sai helposti vapaata, sillä ehdolla, että ostan opettajilleki liput:D Sain kuitenkin armonpullia sen verran, että oma lippu riitti tällä erää. Fairbanksista on suoria lentoja Honoluluun, ja ne on tähän aikaan 500-800 dollaria halvimmillaan. Tämä tiedoksi siksi, että muissa osavaltioissa voi reissata paljon halvemmin, jos sinne menee vaihtoon. Mutta täällä oltuani, en vaihtaisi :) Mutta joo, lentoja sinne ja takas päivittäin.

Miia odottaa kuumeisesti auringonottoa, ja varotin sitä, että jahka minä olen mukana, se tietää yleensä sadetta. Niin kuin esimerkiksi aina aurinkovarma Gotlanti ei ole niin aurinkovarma enää, kun minä olen mukana. Saari, jossa aina seurakunnan reissuilla on paistanu aurinko koko viikon putkeen, kyllä lykkää meille vettä niskaan niin, että kastellaan ravintolan lattiaki ihan litimäräksi, kun kävellään sisään.
Noh, liput ostettiin silläki uhalla, että minun pääni päällä lilluu koko ajan pieni sadepilvi... ja noin 12h lippujen oston jälkeen tuli Havaijille tsunamivarotus. Luonnollisesti.

Nyt se on keskiviikkoon mennessä peruttu, mutta se mun Havaijilainen kaveri sano, että siellä oli evakuointi varotus tai sellanen päällänsä ja sen kissa ja koira oli häkeissä jo odottamassa lähtöä. Aika karmivaa...

Juteltiin Miian kanssa yhtenä iltana kaikkea kavereista. Mie hulpatan koko ajan täällä Antista ja minun ystävistä Suomessa. Nyt lääräsin ummet ja lammet Ellusta ja Mikasta. Näköjään olivat esittelyvuorossa tällä kertaa :D Kun selittelin Ellusta ja Mikasta, nii Miia sano yhtäkkiä, että "sulla alkaa silmät kostuu" :)

Kohta viikko Havaijilla. Ei oo enää nii paljoa viikkoja jälellä Fairbanksissa. Tosi hassua, miten paljon se herättää ajatuksia. Odotan ihan hirveesti kotiinpääsyä. En muista kenen kanssa puhuin, mutta sanoin jolleki, että syystä taikka toisesta (hassu juttu) eniten vihlasee, kun joku kotona olijoista sanoo et: "me mennää kohta vuokraa leffa". Se tarkottaa aina rakkaiden kanssa yhdessäoloa, ressittömyyttä, hyvää/huonoa viihdettä, vierekkäin löllymistä sohvalla ja totta kai irtokarkkeja. Sillon tulee sellanen olo, että aiih! kotiin! ottakaa minut mukaan!

Samaan aikaan suurta ahistusta tuottaa ajatus, ettei koskaa enää kävis täällä. Jotenki tää on nii kaukana, ettei sitä tänne tuosta vaa lentele, mutta silti täällä tuntuu, ettei ole niin kauheen kaukana, ku tää ei kuitenkaa mistää Lapista nii paljoa poikkea... Ja niin kivoja ihmisiäki täällä on:/

On muuten tosi raikas olo ollu maanantain ja tiistai aamun, ku maanantain leivonnan tunnilla syötii kakkuja nälkään, ku ei ollu muuta ruokaa, ja sitte illalla söin miian synttäreillä kakkua (oli muuten huippu hyvää) ja miian äidin lähettämiä suomalaisia suklaita ja karkkeja. Olo oli maanantai-iltana sen mukanen, että kakuilla ja suklaalla on tämä maanantai taas eletty. Ja tiistai aamunaki oli vielä nii huono olo että Örkh.

Nyt pienet ihanaa viikkoa teille! Olkaa reippaita! Mie sen sijaan katson Todistettavasti syyllistä ja levähdän:)

Ja ennen kaikkea...

HAUSKAA HALLOWEENIA!

Vasemmalla Miian kurpitsa ja oikealla minun Special Ed

Viimeinen pelkotiloja aiheuttanut midterm ohi

Tänää oli leivonnan midterm (en kertakaikkiaan tiedä sille suomenkielistä vastinetta. Koe jotenki tuntuu vähäpätösemmältä). Mun lukeminen meni vähä höpöksi, ku piti tilata ruokaa, kattoo leffa ja sit lukea ilta. Noh, aina tuli kaikkee tärkeetä, kuten skypettely Antin kanssa, facebookittelu Idan kanssa ja "minä nyt oikasen hetkeksi". Illalla sit tilattii Miian kanssa kiinalaista. Sehän ei menny ihan nappiin, ku luettiin menua puhelinluettelosta ja ootettii, että Hayley tilaa meidän sapuskat ,ennen ku se lähtee leffaan, mutta lopulta Hayley vaa juoksee kauheeta rallia yläkerrasta, ja huikkaa ettei kerkiä, tilatkaa ite. O-ou.

Minä sitten rohkealla mielellä otin puhelimen kauniiseen käteen, ja aloin puhua pulpattaa tällä loistavalla suomalaisella aksentillani. Meillä oli pientä aksentti onkelmaa, ku toinen sössöttää suomen aksentilla ja toinen kiinan. Miia nauraa katketakseen olohuoneessa, ja minä toivon vaipuvani koomaan keittiössä, puhelin kourassa. Mulla on amerikkalainen prepaid puhelin, enkä oikee osaa käyttää sitä. Kun tämä tarjoilija viimein ymmärtää, että mitä haluan syödä, hän kysyy puhelinnumeroani. Enhän mie sitä tietenkää ulkoa muista, enkä tosiaa osaa kesken puhelun katsoa siitä puhelimestakaan. Sitte kysytään osotetta. Vastaan (kuten taksikuskeille ja kaikille), että kampuksella Cutler 108. "... Mutta mikä on teidän katuosoite?" No enhän mie sitä muista, ku tuolla on aina pärjänny. Alko vähä hävettää, ku soittaa kotiinkuljetusta, mutta ei tiedä omaa puhelin numeroa, eikä osotetta. Kunnon vajakki. "Tuokaa mulle ruokaa, mutta arvatkaapa ite että minne!"

Sekavan puhelun jälkee, ootettii sapuskoita tunti... nälkäsinä ja kärsimättöminä. Lopulta soitin uudestaan, ja kysyin, että onhan kaikki okei. Mussutettiin taas kilpaa, kunnes turhauduin ja lykkäsin puhelimen Miialle, joka nälkäsenä kurkki nenä kiinni ikkunassa, että josko lähettiä näkyis. Miia kiukutteli nälkäisenä puhelimeen, minun naukuessa taustalla, että ei nälkäkiukuttelua, ku ne luulee, että siellä nyt puhuu edelleen Henna. Puhelun jälkee, siinä sitte mietittii, että kuinkahan kukaa lähetti uskaltaa meidän oven taakse tuua ruokaa, ku tietää, että siellä on vastassa yks hullu nälkänen suomalainen ja yks aivokuollu pölijä.

Katottii sit leffaa, samalla ku "luin" midtermiin, ja sit heti perään katottii toinenki leffa Napapiirin sankarit. Se on paras leffa ikinä, ja jotenki niistä pojista tulee ihan meidän porukan pojat mieleen. Sellasia aina kaveria aattelevia, perus suomalaisia miehiä, niin hyvässä ku pahassa :) Mulla tuli koti-ikävä, ja kun pääsin kämpille, runoilin Antille herkän ja kauniin viestin, joka ei koskaa menny syystä taikka toisesta perille.

Tänää oli sit se midterm, ja meni ihan jees. Ensin tehtii se kirjallinen koe, ja sit piti tehdä suklaa keksejä ja sämpylöitä. Mun sämpylät oli hienoja, suklaakeksit rumia, mutta hyviä... totta kai, niissähän ei ole muuta, ku rasvaa, sokeria ja suklaamuruja. Nuilla ainesosilla ei voi pahaa keksiä tullakaa. Tiedän, että äiti ja iskä olis tykänny mun kekseistä. Siitä asti, kun vauva syntyy, laki velvottaa äitejä tykkään kaikista tekeleistä mitä lapset ikinä vääntää, on se sitte ra'aksi jääny kakku, tai vessapaperirullasta tehty askartelu, joka ei esitä mitään. Isä taas on aina kehunu, että "onpa hieno!", vaikkei se olis ollutkaa. Ku olin pieni, nii iskä sano, että heitän palloa pidemmälle ku se. Kun kasvoin isoksi, huomasin, että se tais vähä huijata. Mut noista rumista kekseistä se olis tykänny. Pitääpä soittaa isälle, kun pääsen koulusta. Tällaiset ajatusjuoksut (minun tapauksessani, ehkä kävely, varsinki maanantai-iltana) aina on niitä, jotka aiheuttaa ikävän tunteita.

Nyt tulin käymää vähä nollat taulussa kämpillä, ennen ku viinikurssi alkaa. Ei tullu tosiaa oikee nukuttua, ku tosiaa tuijotti leffoja yli puolen yön, tuli sit sänkyyn, pimeään huoneeseen tuijottamaan kattoa ja miettinään, et "ois kyllä pitäny lukee", ja sit heräsin aamulla kuuden jälkee lukemaan.

Olen yliopisto-opiskelijan irvikuva, niin stereotyyppinen, ku vain olla ja voi:)

Aamulla oli muuten -22C pakkasta ja nyt on 22.10.12.

Huomenna vikka midterm, mutten jaksa ressata sitä. Se on aika selvää pässinlihhaa... eli nyt ku sanoin noin nii huonostihan se tietenki menee:)

Mutta kyllä kyllä, maanantai takana, aurinko paistoi, Chef Jennifer tuli kesken kaiken viereeni seisomaan ja tokaisi: "Henna, hyvin menne. Tiedän, että luulet olevasi hidas, mutta sulla on tässä kaikki hyvin." Enkä edes sanonu mitää :D Chef Roddey oli tänää syystä taikka toisesta pois, ja oli vähä outoa ku se ei ollu koulussa...

Kaikkea ihanaa teille rakkaat sinne Suomeen.

Jääkiekkoa...

Ensteksi torstaina, mentii käymää Value Villagessa Samain ja Miian kanssa. Se on sellanen iso kirppis, mistä ostin itselleni yhdellä dollarilla viinilasin. Menee vähä ajatus viinistä, ku juot sitä kahvimotista, joten ajattelin vähä hienostella... kulahtaneella, käytetyllä kirppislasilla, mutta kuitenni:) Sitte löysin merkkilaukun suhteellisen halvalla :D mie en koskaa tee löytöjä, mutta nytpä taisin tehä. Vois kyllä tarkistaa Ainolta, se tietää oliko se löytö vai ei:) Ressi kasvaa... viikko halloweeniin ja mulla ei ole vieläkää pukua. Aika menee nii mahdottoman nopeaa, ettei ole ehtiny edes hommata sitä vielä. Kuumilla lähteilläki pittäis käyä. Voi mahoton.

Sain skypetettyä viimein mammutin kanssa! Oli huippua! Ku meillä on aina ollu tapana puhua päivittäin (ja paljon), joko puhelimella, tai sitte ajettii toistemme luo aamukahville. Ja nyt ei luonnollisesti olla niin tehty, vaan pistetty kytysiä maileja, nii alko jo tuntua, että aika syvältä tää tällanen. Noh, nyt päästii skypen äärelle ja hienosti meni. Miettiin, et alankohan kyynelehtiin (kuten huomattu, mulla ne tulee ku ne on tullakseen), sit ku kuulen sen tytön äänen, mutta enpä alkanu. Meillä oli nii paljo puhuttavaa, ettei siinä jääny ollenkaa aikaa millekää turhille vollotuksille.

Iibaki sano, että se oli menny käymää äidin luona kylässä, ja ne oli syöny salaattia ja käyny soutelee. Kiva ku  tietää, että porukoista pidetään huoli siellä<3

Sitten kävin ekka kerran pubissa kampuksen ulkopuolella. Sen paikan nimi oli Marlin ja se oli tosi söpö. Sellanen herttanen, kunnon Alaskalaisen pubin klisee. Siellä oli sellanen tapa, että jokainen sai kirjottaa mitä halus yhden dollarin seteliin ja niitata sen seinään kiinni. Niitä oli sielä paljon, ja ajatus oli tosi kiva. Niitä ei oteta sieltä koskaan pois:) Me kirjotettii sellanen, ja lämästii sinne tiskin viereen seinään. Oltii Mihon ja Annan kanssa liikenteessä, ja meillä oli tosi kiva kämppisilta. May lähti kavereidensa kanssa tänää Anchorageen, nii se ei tullu mukkaa. Yöllä mentii kahden aikaa paapimaan, mutta juteltiin Annan kans vielä mukavia ennen ku nukahdettiin.

Marlin

Seuraavana päivänä, eli siis perjantaina, kävin kampaajalla täällä. Se oli herttanen nainen, totta kai... koko Alaskahan kun kuhisee noita toinen toistaan herttasempia ihmisiä. Mutta tämäpä anto mulle pizzaa:) Sillä oli pizzaa takahuoneessa, joten se toi mulle siivun, ku siinä penkissä oottelin, että värin poisto toimii. Miullahan on vaalea tukka, johon aina lykin tummia raitoja, ku munsta tummat tukat on kivoja. Nyt tuli kuitenni sellanen olo, että haluan olla pitkästä aikaa oikeen luonnollisen näkönen, ja otan ne tummat raidat pois. No nyt sitä ollaan sitte luonnollisia tässä melkee valkosessa tukassa ja kamelin värisissä raidan jämissä. Voi pottu. Kampaaja oli hyvä, mun pää vaa on nii tyhymä, että se ei ala mun kanssa yhtää millekää.

Ja pankkikortti meni hukkaan sillon torstai yönä. Suomalainen kortti siis. Etsin paniikissa kaikkialta, ja lopuksi oli pakko luovuttaa ja soittaa sulkupalveluun. Täällä ku tosiaa ei sirua harrasteta, nii magneettijuovaahan saa vingutella kaikessa rauhassa... ei sillä, että siellä kyllä paljoo olis mitä vinguttaa... mutta kuitenki. Köyhälle, joka pennillä on merkitys. Soitin siis sulkupalveluun ja 10 minuuttia myöhemmin löysin kortin mun passin välistä. Kiukutti nii paljo, että olisin voinu vaikka potkasta jotakuta. Olin kuitenki tuolloin Mihon kanssa, ja se on liian kiva potkastavaksi. Muutenki se urheilee nii paljo, että saisin ite varmaa reippasti selekää, että parempi vaa oli hyväksyä asiat sellasena, kun ne tulee, ja hengata nyt ilman korttia siihen asti, et se saapuu tänne rapakon toiselle puolelle... himputti!

Ja sitte ihan huippua! Kävin elämäni ekaa kertaa jääkiekkopelissä!!! Yleensä en tiedä jääkiekosta mitää. Oon onnellinen muiden oululaisten rinnalla aina, kun kärpät voittaa, ja sitte ihan onnesta soikeana, isänmaallisesta hurmoksesta nauttien, kun Suomi voittaa maailmanmestaruuden, mutta muuten nii ei mitään. Nyt sitte menin seuraamaan peliä, ku Miia ja Hayley pyysi mua mukaa. Matkalla miettiin, et mihinhän mie nyt väsyneenä menin lupautumaan. En miettiny enää paikan päällä! Oli ihan huippuja! Pääsin jääkarhun kanssa samaan kuvaan, ja fiilis oli loistava. Olin välillä vähä kujalla, että miksi hurrattiin, mutta hurrasin kuitenki. Miettiin, että mun on pakko päästä kärppämatsiin! Ihan varmasti menen. Voitettiinki 3-2:) Hayley sai koko ajan ohjeistaa mua, että mitä tapahtuu, ja nyt älyän jo jääkiekosta aika paljon:)

Ja muuten huomionarvoinen juttu, et vastustus joukkueesta Miia pongas yhden pelaajan selästä nimen Tiironen. Se sano Hayleylle, että sanopa tuo nimi ääneen, ja Hayley vastas, jotenki, että "Tirounen", ja Miia totes, että "jep, suomalainen se on" :D nyt se tarkisti netistä, ja kyllä Tiironen se oli. Täällä on jotenki tosi kiva, ku kuulee, että Suomi jotenki on olemassa tuolla jossain.

Oli vaa kenkku, ku katsomo oli tietenki täynnä meidän joukkueen kannattajia, nii niillä toisilla ei sattunu olemaan yleisöä. Ne pelas munsta tosi hyvin, mutta tais viiä lopussa jo fiilistä niiltä, ku yleisö haukku niitä nii paljon. Ei ollu enää mitää mieltä. Sitte ehkä olis ollu, jos molemmilla olis paikalla omat fanit. Mutta nyt ampu jotenki yli. Minun poika ei ikinä ala pelaan jääkiekkoa, ku en kestä kuunnella jos yleisö buuaa sille.

Tänää, lauantaina mentii uudestaa, ja olin ihan onnessaan. Nyt jo huusin ja tiesin taputus rytmit ja kaikki. Mulla oli ihan sairaan hauskaa, ostin sellasen Go Nanooks käden, ja jukelittoman ison hodarin. Näin mun luokkakaveria Brandonia, ku ostin sen hodarin ja se tuijotti sitä ja tokas, että "sinä vissii oikeesti elät amerikkalaista unelmaa"... höh, no totta kai ku täällä asti ollaan...:D

Mutta joo, eilen oli lokakuun 20. päivä, ja pakkasta oli -16 C. Ilma on tosi kuiva, joten täällä iho kuivuu kasaan. Varsinki ku meillä pestään koulussa kädet sata kertaa päivässä. Jos kosket johonki, vaikka omaan naamaan, nii joudut aina heti peseen käd
et. Ja totta kai aina, ku saat ne kädet pestyä nii alkaa kutittaa nokkaa, ja ei tiijä miten päin olis. Jos rapsutat nii pitää mennä heti taas hanan alle. Vaikiaa tuo koulunkäynti.

Kävin UAF (University of Alaska Fairbanks) sähköpostilla, ja nyt oli tullu s.posti, että puoliväli alkaa olla ohitettu, ja pitää alkaa ilmoittamaan, että a. millon lähtee Fairbanksista ja millon koko Usasta b. haluaako jatkaa opintoja vielä kevääksi vai c. suorittaako täällä koko tutkinnon.

Mulla on kamala koti-ikävä. Kun puhun ystävien kanssa nii mietin, että miten selviän ilman niitä vielä tämän loppu ajan. Skypetin Antin kanssa ja näin Artun mustan nenänpään ruudusta, ja tuntu että tulee pala kurkkuun. Viinikurssilla mietin, miten upeaa tämä olis Antin kanssa, jos oltaisiin yhdessä opiskelemassa niitä juttuja, kun tiedän että sitä kiinnostaa sellaset. Isän ja äidin kans en oo nyt ehtiny puhua kunnolla pitkään aikaan. Kamala ikävä siis on. Mutta kun tulee s.posti, et "puoliväli ohitettu, millos lähette suttaa täältä", nii tulee haikea olo. Tajuaa, ettei ikinä enää palaa tänne, eikä koskaan tapaa niitä ihania ihmisiä, joihin täällä on tutustunu. Sillon ku mentii Mihon ja Ennan kanssa käymää siellä Fairbanksin yössä tutustumassa, nii puhuttii asiasta. Että ku Enna asuu Ranskassa, nii EHKÄ vois joskus tavatakki vielä, mutta esim amerikkalaisia kavereita, tai Japanista kotoisin olevaa Mihoa ei varmaa enää tapaa. Mutta sanoin, että se mikä munsta on ihanaa, nii vaikkei koskaa enää tavattaskaa nii yhteydenpito on helpompaa esim. naamakirjan kautta, ja 20 vuoden kuluttua, voin vaikka saada Miholta viestin, että sen tytär lähtee reilaa Eurooppaan, saiskos se yöpyä mun perheen luona. Sit voisin vähä kattoo Mihon jälkikasvun perään ku ne nauttii Suomen antimista :) ajatus on kiva. Saa nähdä miten elämä heittää:)

Lupsakkaa sunnuntaita murulaiset!

Lumi tuli, puro ei sano enää puli puli

Ensin on pakko vouhottaa mun kämppiksen synttäreillä. Miho täytti vuosia, ja oikeana synkkäripäivänä mie tein elämäni ensimmäisen voileipäkakun. Tulihan siitä vähä reppana, mutta kämppikset tykkäs (oli niidenki ekka voileipäkakku, nii liekkö siinä syy:D ). Juustokakku toi enemmän onkelmia. Suomenkielinen ohje kehoitti laittamaan 5 liivatelehteä, mutta Frediltä ei löytyny liivatelehtiä, vaan gelatin envelopeja, joten otin sitte niitä. Tämän kumman pakkauksen kyljessä oli juustokakun ohje, jossa kehoitettiin laittamaan juustomössöön yksi gelatiinienvelope/pussukka. Siinä sitte Miian kanssa yöllä pähkäiltiin, että mites tämä matikka nyt suoritettaisiin. Päätimme laittaa vain yhden. Onnistuin kuitenki polttaan kaikki muut pussukat pohjaan, että ihan hyvin meni, ku päätettii että yksi riittää, ku ei enää ollu jälelläkää ku se yksi. Ohuenläntähän siitä kakusta tuli, mutta kaikki tykkäs kyllä siitäki...:) ja olihan se kivaa Miian kanssa kokata, vaikka meinaski vähä lakki palaa välillä niiden palaneiden gelatiinimössöjen keskellä.

Reppana voileipäkakku

Rassukkakisan voittaja on kuitenni tuo pikkunen juustokakku, joka hukkuu noihin kynttilöihin

Täällähän ei saa kynttilöitä polttaa, nii laitettii nopeaa Mihon kakun kynttilät palamaan suoraa tuon ikkunan eessä ja huudettii Miho ja May alakertaan. Kuulu vaa huikkaus, että "kohta", ja katottii Annan kans toisia, liekehtivää kakkua, ja takana olevaa isoa ikkunaa, ja huikattii takasi, että kyllä joutas porukka tulla jo nyt :)

Miho kokkas meille sit v.loppuna synttäreidensä kunniaksi japanilaisen illallisen. Se oli niin hyvää. Meillä oli neljä eri ruokalajia; Miso keittoa, sellasia rapeita rasvassa keitettyjä kasviksia, sellasta perunaliha juttua ja sit riisiä, jossa oli kaikkea sekasi. Ämppäsin sitä ku sekopää, oli aivan ihana illallinen.

Mihon illallinen:)

Rapsakat kasvikset valmistuu

Mulle tuli viimenen synttärilahja suomesta. Saanan paketti saapui viimein, avasin sen jo matkalla kämpille ja alotin ensimmäisten karkkien mussutuksen. Se oli hyvä päivä:) kiitos saana-pieni

Sitte seuraavaan aiheeseen,

lunta on satanu nyt pari päivää. Se ei enää sula pois, siltä ainaki alkaa jo vaikuttaa, ja näin paikalliset on antanu ymmärtää. Näyttää jo ihan talvelta. Samaan aikaan tuli lumi ku sielläkin, mutta teillä se vissii suli jo pois:D Hähää! Eli, millonkas sitte tuli pysyvä lumi (jos toi nyt sitte pysyy...) hmmm...  15.10.2012. Kiva ku tuli lumi, kyllä se aina piristää nii paljon. Tieten halloweeni olis ollu pelottavempi ilman lunta, mutta olen mieluummin kaksi viikkoa onnellinen, entä yhden päivän kauhuissani. Täytyy vain priorisoida.

Käytii kämppisten kans metsästää revontulia. Tuossa meidän kämppien, Cutlereiden, takana menee sellanen metsätie, nii hyvä tuuri ku voi vaa helposti kipittää tästä sinne, ja saa hyviä kuvia revontulista, ku on pimeää, vaikka on tosi lähellä kampusta... tai hyviä ja hyviä, riippuu kamerasta...

Mulla alko maanantaina viinikurssi. Se on kiva. Meitä oli siellä paljon porukkaa, en tuntenu ketää entuudestaan ja opettajatki oli ihan outoja mulle. Me maisteltiin kahdeksaa eri valkoviiniä, pohdittiin niiden makuja, hajuja, värejä ja sen sellasta. Opin, että jos pyöräytät viiniä lasissa, jonka jälkeen lasin reunoille muodostuu pisaroita, tiedät, että viini on tod. näk. makeaa. Lisäksi opin, että vahvan makuisen ruoan kanssa sopii vahva viini, kun taas hentoiselle sapuskalle, hentoinen viini... ellet sitte halua tehdä kontrastia, mikä voi olla aika haastavaa ainaki aloittalijalle. Valkoviini vaalenee iän myötä, ja punaviini tummenee. Jos nyt oikee muistan... mun muistiinpanot jäi Miialle.

Siellä kurssilla kaadoin loput viinit sellaseen keräys-sankkoon, ku ei voinu kaikkea juoda mitä tarjottiin, vaikka suomalainen olenki. Lopussa saatiin juustoja, joita saatii sit testailla viinien kanssa. Huomasin joitain tosi siistejä juttuja, miten viinin maku muuttu juuston myötä. Se kurssi on todella mielenkiintoinen. Suosittelen ihmisille, keitä viininmaailma kiinnostaa. Läksyksi tuli maistella viinejä... Pitää jossain vaiheessa viikonloppua tehdä viinikurssin läksyt...

Sain muuten kolme uutta kaveria! Tai en nyt tietenkää tiedä, että haluaako ne edes olla mun kavereita, mut ne oli kivoja ja ainaki pienessä sivistyneessä viinihuurussa, meillä oli kiva kävelymatka takaisin kotiin:D

Maanantaina sattu tosi nolo juttu, mitä ajattelin etten edes kerro tänne, ku se oli niin noloa. Mutta nyt ajattelin, että kerronpas kuitenkin kahdesta syystä: 1. vaikka mie oon tässä tarinassa aika toivoton tapaus, nii tämä kuitenkin kehuu muita ihmisiä. 2. jos suunnittelet vaihtoa, tiedät, että kaikkeen tulee varautua. 

Eli, tarina lähtee näin:

Täällä on toisinaan tosi vaikea nukkua. Monella vaihtarilla on täällä univaikeuksia, ja toooosi moni popsii unilääkkeitä. Kuulin, että voi mennä 4 kuukauttaki, että sisäinen rytmi ymmärtää sen, että olet toisella puolella maapalloa. Itse suosin mieluummin sängyssä pyörimistä ja kiroten tyynyn kääntelyä, joten toisinaan tulee öitä pyöriskeltyä. Eli toisinaan tulee sitte oltua päivällä kohtuu väsyny.

Jes! tämän voi siis laittaa väsymyksen piikkiin.

Maanantaina olin sitte leivonnan kurssilla. Munsta oon ollu täällä ihan kohtalainen oppilas, eikä mulla ole kielimuuri ongelmia. Yritän parhaani ja touhuan, mutta tunnen itseni täällä usein vähä yksinkertaiseksi (toivottavasti siellä nyt ei joku neropää, mieti, että miksi vain täällä...). Tuntuu, että ihmisten (muiden opisklijoiden) pitää varmistella välillä, et tajuanko yhtää mitää mitä tapahtuu. Ne on tosi ystävällisiä, mutta jotenki tuntuu monesti, että oon tyhmempi, ku mitä olisin kotona. Ja varmistelen opettajalta koko ajan asioita, kun oon nii kamalan epävarma siellä keittiössä. 

Noh, meillä on täällä sellanen systeemi, että on opettaja chef, joka on keittiön pomo. Sitte joka kerta on joku opiskelija sous chef , joka sitte lopussa tarkistaa, että onko kaikki siivottu ja käskyttää muita. Mun painajainen toteutu maanantaina, ja kuulin tunnin lopussa oman nimeni... Henna on sous chef. Voi pottu. Miettiin, ettenhän mie voi alkaa määräyttää muita, että: "sun pitäs nyt tehdä näin", kun yleensä se oon mie, joka on jotenki... noh yksinkertainen. Loppupäivä tuntu painajaiselta. Yhtäkkiä porukkaa oli kavonnu, mie siivosin siellä pari opiskelijaa apuna 45 min tunnin loppumisen jälkee, ja olin ihan kuutamolla. Kun pääsin pois keittiöstä, kävelin vessaan vaihtaan mun univormua, ja mun päässä vaan tako ajatus, että miten ikinä voin perustaa omaa yritystä, ku oon näin epävarma nössykä: "Ai te haluatte jo lähtee? Menkää vaa, mie voin hoitaa kaikkien työt kyllä yksinkin. Hei hei! nähdään huomenna, jos haluatte tulla töihin".

Tuijotin peiliä vessassa, ja sätin itseäni, kun se tuntuu itsesäälissä olevan nii kovin hyvä idea. Pari kyyneltä itkeä tihrutin sitte siinä, ryhdistäydyin ja lähdin vessasta. Hymyilin sievästi vastaantulijoille, ja toivotin iloiset heiheit. Kun pääsin koulun ovesta ulos, laitoin mp3:t korville, ja aloin kuunnella taas tilanteeseen sopivaa melankolista Backstreet boysia, mun masennus musiikkia. Siinä sitte nyyhkyttelin samalla, ku lähdin käveleen kampukselle. Noh, eiköhän mun kaks opettajaa, Chel Luis ja Chef Jennifer, ollu nurkan takana ja ne näki mut, ja kuuli mun nyyhkytyksen. Mua hävetti niin paljon, etten tienny miten päin olisin. Voi luoja!

Ne oli tosi sulosia, ja varmisteli, että mikä hätänä. Mua hävetti niin paljon ja sanoin,että kaikki ok, tosi väsyny ja näin, ei oo mitää hätää. Lähtiin paikalta niin nopeaa, ku vain pääsin. Lopetin itkemisen, ku oli niin noloa: Aikuinen nainen itkeä tihruttaa keskellä päivää, ku koulussa oli pottumainen päivä. Menin Miian luo, tilitin Miialle ja Hayleylle, miten olen itseni nolannu, enkä mene enää koskaan takaisin kouluun. Tämän sanottua, puin 30 min päästä takin niskaan ja lähdin iltatunnilla takasin... mulla nimittäin alko se viinikurssi kuudelta. Tiesin, että Chef Luis on siellä pitämässä iltakurssia viereisessä luokassa. 

Hipsin kaikessa hiljaisuudessa omalle paikalleni, ja toivoin etten herättäis yhtää huomiota. Kun tuntia oli kestänu 15 min, Chef Jennifer (leivonnan opettaja) koputti oveen ja pyysi saako minua lainaan. Se oli palannu takasin koululle, tarkistamaan onko mulla kaikki hyvin. Munsta tuntu niin pahalta, ku se oli ollu nii huolissaan ja kauhuissaan, että oliko loukannu mua jotenki. Selitin, että kaikki on hyvin, mua nolottaa kamalasti, ja se oli vaa sellanen itsesääli huippu, johtuen väsymyksestä. Sanoin, vielä, että se on aivan mahtava nainen, ja siltä on kyllä helppo kysyä aina, jos on hätä. Chef Jennifer lähti helpottuneena kotiin, kun oltiin saatu puhua. Mua hymyilytti. Vaikka olin kuolla häpeästä ja oli syyllinen olo, kun olin aiheuttanu hänelle turhaa huolta, mutta tuntu tosi hyvältä, kun tajusi, että mun opettajat on oikeasti noin mahtavia ihmisiä, ja pitää munsta huolen:)

Tauolla menin tapaamaan Chef Luisia, ja selitin, että halusin tehdä hänellekin selväksi ettei Chef Jennifer todellakaan ollut tehnyt mitään, eikä kukaa muukaa, että kaikki on ihan huippuja. Ja hän sanoi, että jos joku joskus on ikävä tai on huolia, tai tarvitsen lisäharjoitusta, niin hän auttaa aina, kun vain pyydän. Upea ihminen. Kerroin vaan tilanteen, et jotenki on vaa nii epävarma olo keittiössä, liekkö se johtuu kielimuurista sitte kuitenkin, mutta jotenki se nyt vaa kosahti siihen katastrofaaliseen sous chef hommaan. Me naurettiin ja kaikki oli jees. Mulla oli hyvä mieli.

Tänää oli sit Principles and techniques kurssin midterm. Eli aluksi oli kirjallinen osa, sit veitsitaitoja 1,5h, ja lopuksi kokkauskoe. Meni ihan hyvin. Olin kamala ressierkki koko viikon, mutta nyt oon tyytyväinen. Päivänpäätteeksi  kaikki jäi vielä auttamaan viikonlopun illallisen valmisteluissa. Kun lopussa siivottiin keittiötä, olin tiskaamassa astioita, kun kuulin Chef Luisin huutavan, että "Henna on nyt Sous Chef ja tarkistaa, että kaikki toimii". Mua alko naurattaa, ja menin sen luo ja se vaa nyökkäs rohkaisevan "anna mennä" nyökkäyksen ja mie annoin. Meni paremmin, ku viimeksi, ja kaikki oli jees. Olin kuitenki vielä hiukan liian varovainen ja epävarma, mutta getting there. Vähä se tuntuu hassulta, käskyttää toisia, kun oikeesti ollaan samassa asemassa ja mie en ite tehny mitää. Tai siis jos opiskelija kävelee vastaan, nii sanon että "ottaisitkos sie vaikka nuo lattiat" enkä ota itse, ku yhtä hyvin voisin. Eri juttu esimerkiksi seurakunnan hommissa, kun katsoo nuorten perään, mutta tuolla en oikee koe olevani niin auktoriteetti asemassa. 

Mutta joo, koulukaverit on edelleen tosi mukavia, muuttuvat vaan mukavemmaksi koko ajan, ja opettajat yllätys yllätys on ihan mahtavia. Miian kämppisten kanssa on kiva hengata,,, nii ja miianki tietty luonnollisesti :D ja mun kämppikset on tosi mukavia. Eli elämä on edelleen mukavaa.

Kirosin muuten kämppiksille, mun noloa nyyhkyttämistä, ja mun kämppis sano, että se itkee aina suihkussa, kun on paha olla. Totesin, että parempi se on, entä koulussa opettajien edessä. Mutta oli kuitenkin lohduttava tietää, että vaikka kaikki on hyvin, nii joskus vaa tulee niitä tunteenpurkauksia, kun on nii kaukana kotoa ja mielessä on paljon kaikenlaista.

Mutta luojan tähden, ei kyyneliä enää julkisesti kiitos.

Pilkoin tänää nii uskosta valkosipulia, että käden lemuaa vieläki. Örh...

Mutta ystävät rakkaat sinne Suomeen.
Ajattelen teitä aivan jatkuvasti! <3

ja Antti-kulta, sinuaki aina välillä ;p

Spookyyyyyy...

Hmm... suhteellisen karmivaa...

Mulla oli iltakurssi, tehtiin rapuja, simpukoita ja kalaa. Oli herkkua. Koulu loppu 21.00 ja lähdin kävelee kampukselle. Olin ihan puhki poikki ja mietin et: "ei venäjä, en jaksa kävellä". Just sillon kampuksen shuttle ajo koulurakennuksen pihaan (se on siis se kampuksella kiertävä minibussi), ja mie hyppäsin ihan onnessaan kyytiin, ja mietin että vautsi vau kerranki mulle käy näin.

Kuski sano, että shuttle oli tilattu, tilaajaa ei näkyny, mutta onneksi mie sit satuin kyytiin, nii ei ollu turha reissu. Se oli herttanen se kuski. Kyydissä oli lisäksi kaksi opiskelijaa, jotka näyttivät olevan kuskin kanssa tuttuja. He kaikki heittivät huulta keskenään, kiusoittelivat toisiaan ja olivat jo etunimen tuttuja. Pojat vissii vakioasiakkaita. Kuski kysy multa, että mihin haluan mennä ja vastasin, että Cutleriin olen menossa, mutta heidän määränpäänsä MBS käy hyvin, voin kävellä ihan mielelläni. Toinen pojista äkkäsi aksenttini ja kysyi mistä olen. Vastasin, että Suomesta ja hän totesi, että that´s cool. Sen serkkujen sukujuuret ulottuu Suomeen historian hämärissä. Bussissa oli hetken hiljasta, ja tunsin oloni epäkohteliaaksi, kun en puhu kenellekään mitään, ja vastaan kaikille vain kun kysytään. Kysyin, mistä harrastuksesta tämä poika oli tulossa. Miekkailusta kuulemma. On harrastanut sitä kuusi vuotta. Kuski kutsui häntä paikalliseksi Zorroksi, kaikkia nauratti, sitten he utelivat tiedetäänkö Suomessa Zorroa. Lopuksi poika alkoikin jo kiusoittelemaan kuskia, kun hän oli jo niin vanha.

Olin taas loppu matkan hiljaa. Olin pitkän päivän päätteeksi hoitanut kohteliaisuuskeskustelut ja olin kypsä menemään kämpille. Shuttle pysähty, pojat hyppäs kyydistä, käänty varmaa oikealle. Mie hyppäsin viimeisenä bussista. Pojat toivottivat kuskille hyvät illan jatkot, ja mie viimeisenä toivotin kiitokseni ja toivotin hyvät yöt. Kuski kiitti lempeästi ja tokaisi: "it was nice to meet you Henna". Hymyilin, shuttlen ovet sulkeutuivat ja bussi ajoi pois...

Sit huomasin, etten missään vaiheessa, missään tilanteessa kertonut kenellekään mun nimeä...

On se jännä...

Alaskan arkea

Eilen oli sunnuntai. Minulla oli kiva lepposa sunnuntai, mutta koti-ikävä kyllä vähä vaivasi. Hipsin puolilta öin peiton alle, ja laiton kellon soimaan aamulla seittemältä. Uni ei tullu, ja mietiskelin kotiin paluuta, kavereita ja Anttia. Mietin kaikkia hassuja juttuja mitä Antin kans voidaan jutella ja heittää huulta. Hihittelin hiljaa peiton alla, ettei Anna häiriinny. Lopulta katsoin kelloa ja huomasin sen olevan jo kaks, ja enää oli vaa viis tuntia aikaa nukkua. Ajatus väsytti, ja teki mieli potkasta koko poikaa, ku vei multa yöunet. Mokoma. Jatkoin unelmoimista kotiin paluusta ja annoin mielessäni Antille kipeitä luunappeja kostoksi, kun valvotti mua, ja jatkoin hihittelyä siihen asti, että viimein nukahdin.

Tänää aamulla ku se typerä kello sitte alko kilisee, huomasin sälekaihtimien välistä, että ulkona oli ihan pimeää ja kuulin kovan sateen ropinan. Painoin torkkua ja käänsin kylkeä. Kun se sitte kilisi uudestaan, sammutin sen ja pistin viestin Antille, että saanhan lintsata ku väsyttää, ulkona on kenkku ilma ja mua ei nyt koulu nappaa yhtään. Puhelin piippasi viestin takaisin, jossa ilmoitettiin tylysti, että lintsata ei saa. Tiesin jo valmiiksi, että Antti ei anna mun jäädä nukkumaan... siksi kai minä sitä lupaa kysyinki.

Mun piti tänää leivonnan kurssilla tehdä esitelmä kananmunista. Oli ihan kiva päivä, mun leipomukset onnistu, vaikka leipätikut oliki rumempia ku muilla, munsta ne, oli parempia ku ne oli rapsakoita. Lisäksi sain säälikehuja niistä... Mutta myös oikeita kehuja.

Mutta v.lopusta tärkeimmät kuulumiset:

a. Kävin shoppailee ekaa kertaa. Tuhlasin rahaa ihan onnessaan ku kerran pääsin viimein ostarille. Siellä oli varmaa 4 vaatekauppaa, glitterin tyylinen korukauppa... ja kenkäkauppa. JEI!

b. SAIN SYNTÄRILAHJOJA SUOMESTA! Olin ihan onnessaan, ku ellulta ja samilta oli tullu paketti ja Iiba ja Heidi oli psitäny toisen. Sain mun lempikarkkeja, korvikset, huivin, kynsilakkaa, lehtiä... Saana oottaa rassukka ihan hikenä, et miksi sen paketti ei oo vielä perillä vaikka se makso ekstraa et se tulis nopaa:D mut kiva ku tietää, että vielä on paketti tulossa:) Kun pistät pakettia tänne/täältä Suomeen, sun pitää kirjottaa paketin päälle et mitä se sisältää. Ida kirjotti mulle facebookiin, et maltoitko olla lukematta ensin mitä se paketti sisältää:D ja enhän minä malttanu:DD

c. Caitlinin äiti oli käymässä täällä v.lopun. Caitlin on siis Miian kämppis. Ihan huippu mimmi. Ja se äitiki oli aivan loistava. Se kokkas Macaroni and cheessiä, ja söin sitä ekkaa kertaa. Oli hyvää, mutta vähä se tuntu sillee oudolta, ku on tottunu, et siihen laitetaan ketsuppia ja jauhelihaa:) ...ja munamaitoa totta kai. Mut oli kyllä siistiä. Sit mentii taas käymää leffassa, ja katottii Taken 2. Meitä oli mie, Miia, Caitlin ja Caitlinin äiti. Sanoin automatkalla, että voin tarjota kaikille popparit ja limut, kun kerran mennää taas Caitlinin autolla. Mutta sit se äiti sano, et haluaa maksaa koko poppoon kaikki herkut, koska tämä oli "Äiti aikaa" :) se oli herttanen. Me katottii lauantaina illalla sen kans Scream ykkönen, alussa meitä pelotti, mut lopussa kaikki jo nauro ihan katketakseen. Kaikki tuntu olevan enemmän tai vähemmän kateellisia Caitlinille, ku sillä oli äiti kylässä. Miia pyysi Caitlinin käymää Suomessa nii Miian äiti voi viedä sen sit vuorostaa leffaan:D

d. Roger astui ajasta iäisyyteen. Meillä on kämpillä vielä suruaika menossa, mutta ollaan jo opittu ennemmin arvostaa niitä yhteisiä onnellisia päiviä, jolloin saatii vaa nollat taulussa töllöttää Big Bang Theoria aamusta iltaan. Yhtenä aamuna siitä vaa kuulu ääni, mutta kuva ei näkyny. Sinne on kuulemma menny pölyä, ja sit jotai meni sen sisällä rikki. Mihon kaveri haki sen pois vähä aikaa sitte.

Pitää taas opetella arvostaa pieniä asioita mitä elämästä löytyy: sinistä taivasta ja linnun laulua... ulkona on harmaata, tihkusadetta ja siellä täällä raakkuu varis... ja minä haluan mun telkkarin takasin! Ei siis auta cliseiset sanaleikit.

e. Midterm arvosanat tuli, mulla on kaks B:tä ja kaks A:ta:D on tosi kiva, ku pysyiski tuollasina loppuu asti.
Huomenna on eka midterm koe. Pitää lähtä lukee, mut ensin lähen SRC:iin (Student Recreation Center -> sali), ku tänää tehtii koulussa miljoonaa erilaista pizzaa:DD

f. Miho teki sushia. Mutta se ei tehny perinteistä sushia, vaan sellasen sushikakun. On kuulemma perinteinen japanilainen juhlaruoka, veikkaisin että vähän niin ku meidän voileipäkakut. Se oli hyvää. Sitte Miho teki miso keittoa. Se oli parempaa, entä se mitä ne tekee ravintolassa. Lisäksi opin, että japanilaiset ei syö sillee et ensin keitto, sitten sushi, vaan niitä syödää ristii... vähän niin ku yhtä aikaa.

Miho värkkää meidän sapuskaa

Tänää alettii katella jo lentoja takasin. Juteltii matkasta tänne, ja nyt jo selitin nauraen mun tulomatkasta. Miten missää ei toiminu netti, miten mun läppärilaukku haettiin kesken matkan, eikä se tullukaa perille vaan pääty Dallasiin. Sit kerroin hostellista, missä sain nukkua pikkusohvalla, joka haisi koiran huussille, pelottavasta posliininukesta, jonka kalpea naama moljotti mua hämärrä huoneessa, siitä kuinka koko päivän soittelin lentokentälle mun laukusta, ja sit sain tietää, et se oli jo hostellissa, ja oli ollu siellä koko päivän, se oli vaa viety väärään huoneeseen. Ja siitä kuinka viimein pääsin läppärin kimppuun, ja olin menossa nettiin, nii se kaatu koko talosta, eikä alkanu toimii koko yönä. Naurettii Miian kans ja mietittii, että mitähän se lento onkaa sitte takasin mennessä. Tuntu hassulta nauraa sille viimein, kun tähän mennessä se painajainen aiheutti lähinnä kylmiä väreitä.

Mutta hei nami nami pusi pusi jne. Mie meen nyt opiskelemaan:)

Mihon erikoinen

Ikäkriisiä....

Ollessani 17 vuotias päätin, että teen ensimmäisen vauvan ennen kuin täytän 25, ja tienaan ensimmäisen miljoonan ennen kuin täytän 30. Miksikö? Koska lääkärin kerrottua meille, että nainen on hedelmällisimmillään 18-25 -vuotiaana, keksittii kavereiden kans, että pitäs varmaa tehä se vauva ennen ku täyttää 25. Miksi sitte miljoona ennen ku täytän 30? Munsta vaan olis kiva olla kolmekymppinen miljonääri.

Tässä nyt kuitenki kävi niin, että nämä 7 vuotta hurahti vähä niin ku ohitse, ja oon vähä enemmän kuutamolla elämäni suhteen, kuin mitä alunperin tässä vaiheessä kuvittelin olevani. Tämänpäiväisenki Wallmartin reissun jälkee tililtä tipahti pikkunen prosenttiosuus, ku pitää maksaa muutamasta sipulista nii sairaana, ku täällä Alaskassa ei kasva mikään ja ne sipulit pitää kiikuttaa jostain kaukaa, missä ne suostuu kasvaan.

Mutta viime v.lopusta...

Perjantai päivä oli lupsakka. En edes muista mitä sillon tapahtu... se oli ihan nii lupsakka. Kävin nyrkkeilee ainaski, ku äiti lähetti mun vermeet. Paukuttelin siinä sitä säkkiä ittekseni, kun sinne tuli joku vanha nyrkkeilijä, joka oli nuorena nyrkkeilly joissain kisoissaki. Se kysy et oonko vielä pitkäänki siinä, ja sanoin, että voin pitää taukoa ja hän saa kokeilla nyt. Hän huiskautti kättään kerta toisensa jälkeen, ku ei saa mun typerästä aksentista selvää, ja tokaisi vaan ettei ymmärrä. Tympi välillä niin paljon, et olisin paukuttanu sitä sen säkin tilalta, jos tietäisin et mulla olis ollu murto-osankaan mahdollisuutta pärjätä sille. Se vähä aikaa katteli sitä mun säälittävää huitomista ja tuli neuvomaan mua sitte. Se oli kivaa. Se sano, että lyön suhteellisen kovaa, mutta periaatteessa lyön ku idiootti. Munsta näkee heti mitä teen, ei siis minkäänlaista pokerinaamaa. Eli kun heilun kehässä, ku heinämies, nii se voi tintata mua kerran ja oon kanveesissa. Se opetti mua muutenki vähä. Se oli ihan sairaan raskasta ja mulla loppu kunto tosi nopeaa siinä. Se tirpaski mua muutaman kerran nenille, mutta se ei sattunu. Sano, että se tietää tytön, jonka kanssa voisin harjotella. Pitää katsoa. Ehkä voisinki:) saa nähä, oli tuo paljo tehokkaampaa entä säkin kans.

Illalla sain taas kavereilta vähä palautetta, kun olin kerran menny yksin yöllä lenkille. Miian kämppis sano, että täällä on nii paljon erämaata,että sut voidaan haudata minne vaan, eikä kukaan sua tuu koskaan löytämään. Kuinka mukavaa. Istuin Miian kans niiden kuistilla, kun olin lähdössä kämpille nukkumaan, kun kuultii veret seisauttuava huuto. Joku huusi niin suoraan keuhkoistaan, kun pysty ja meillä nousi niskavillat pystyyn. "Täällä on nii paljon erämaata,että sut voidaan haudata minne vaan, eikä kukaan sua tuu koskaan löytämään. Täällä on nii paljon erämaata,että sut voidaan haudata minne vaan, eikä kukaan sua tuu koskaan löytämään." Baila baila. Oli pakko lähtä seuraamaan ääntä ja pelastamaan tuo rassukka. Matkalla törmättiin pariin muuhun opiskelijaan, jotka kysy että oltiinko me kuultu sitä huutoa. Yhdessä seistiin tien reunassa ja mietittiin, että mihin suuntaamme pelastuspartiomme. Loppujen lopuksi kuitenkin selvisi, että humalainen neitokainen oli käyny jonku toisen kimppuun, ja kun poliisit yritti suostutella sitä pikku ajelulle kamarille, nii sitä ei sit ilmeisesti huvittanu. Lähdin kämpille nukkumaan, sammutin valot, ryömin paiton alle ja kuulin korvissani: "Täällä on nii paljon erämaata,että sut voidaan haudata minne vaan, eikä kukaan sua tuu koskaan löytämään. Täällä on nii paljon erämaata,että sut voidaan haudata minne vaan, eikä kukaan sua tuu koskaan löytämään." Kuukausi halloweeniin ja ihmissudet jo raapii öisin mun ikkunoita.

Lauantaina menin Miian ja Samain kanssa sushille. Siinä sit mietittiin kaikenlaista ja mun mielessä vain takoi vauvat ja miljoonat, ja minun oma elämäni. On iso juttu täyttää 24. Se on se vaihe, kun kasvat 23 vuotiaasta tytön hupakosta aikuiseksi naiseksi. Sisäinen teinisi heittää kännykkäkorut nurkkaan ja vaihtaa soittoääneksi Nokia Tunen. Olenko valmis siihen vielä? Toisaalta se jo vähän houkuttaa. Ei tosin Nokia Tune, en voi sietää sitä. Mut siis muuten aikuisuus; nauraa hillitymmin, eikä sillee hohottamalla Hessu Hopomaisesti, ostaa ennemmin avokado entä uudet korvikset ja olla muutenki aikuisempi.

Tiedättekö ne olkapäällä hengaavat pikkuenkelin ja pikkupirun. Minulle tupsahti olkapäille Henna almost 24-vee ja Henna 14-vee. Henna 14-vee näytti nii nololta sen adidaksen tuulitakissa ja napapaidassa, että katsoin mieluummin Henna 24-veetä, mutta kuuntelin molempia. Henna 14-vee keksi, että voisimme laittaa napakorun ja paeta aikuisuutta vielä hetken. Henna 24-vee vastusti hetken, mutta vaikeni lopulta. Se on ihan toivoton nössö ovimatto, Henna 14-veessä sentää oli enemmän asennetta. Tämä keskustelu pyöri paljon mielessäni, kun palasin kampukselle napa kipeänä. Siellä kimalsi sievä vaaleansininen kivi. On tämä elämää.

 Kampuksen viereinen Gas Station... tulee tutuksi sinullekin, jos suuntaat tänne vaihtoon:)

Samai ja Miia sushimestassa

Ilmoitin uroteostani Antille ylpeänä. Kuka mies ei olisi ylpeä, kun huomaa tyttöystävän kärsivän ikusesti Peter Pan-syndroomasta? Antti ei vastannut heti... ihme. Saatuaan viestin aamuyöllä neljältä. Ilmoitin muutamalle kaverille vielä, ja sitten koitti se pelottavin osuus. Vaikka olisin 30-vuotias miljonaari äiti, jonka hyllyä koristaa kehystetty kuva, jossa kättelen tuttavallisesti nauraen Barack Obamaa, on suuri voima, jota en koskaan tule päihittämään... oma äiti.

Ei auttanut kun runoilla äidille koskettava viesti, se meni näin:

Muistatko äiti sun ensimmäisen äitienpäivän?

Mun ensimmäisen askartelun, jonka toin lahjaksi?

Muistatko kun hymyilin sulle ensimmäisen kerran?

Muistatko kun menin ensimmäisen kerran kouluun?

Sen ensimmäisen päivän?

Tai kun synnyin ja sait minut eka kerran syliin?

Hyvä. Musitele niitä.

Laitoin tänää napakorun.

Muistele lisää.

Jonkun ajan kuluttua sain puhelun nauravalta äidiltä:)

                                                                                    Mie ja Miia, joka piti mua koko ajan käestä kiinni...

Illalla oli Starvation Gulch. Se on opiskelijoiden vuotuinen juhla, jossa on isoja kokkoja, ilmasia hampurilaisia ja musiikkia. Oli tosi kivaa, mentii sinne isolla porukalla. Jotkut laski pulkalla sellasta jyrkkää heinämäkeä. Se näytti kivalta:) Hengattii aikamme ja sit lähdettiin etenee takaisn. 

 Enna-Claire, loistava roomie:)

Mie, Miia ja Anna, ja nuotioki siellä on

Sunnuntaina mulla oli hyvä mieli. Puhelin yötä myöten kaikkien kanssa skypessä, kun on nää synkkärit.

Tiistaina koulussa oli matikkaa. Kyllä alko aivonystyrät heräilee ja venyttelee pitkän tauon jälkee. Mut mukavasti alko matikka. Opeteltiin prosentteja kekseillä. Jokainen sai oman keksin ku tuli oma vuoro, ja sit laskettiin montako jäi jälelle... :D vähä siistiä...

Kävin lounaalla sellasessa pienessä lounaskahvilassa. Se oli mukavan eloisa. Pieni ja täynnä porisevia paikallisia ihmisiä. Just sellanen pienen amerikkalaisen kaupungin lounaskahvila. Mietiskelin omaa elämää ja tarkkailin muita. Aloin rakentaa päässäni kuvitelmaa tulevaisuudestani, niin että se olisi kunnianhimoinen, mutta realistinen. Porras portaalta mietin vaiheita, kuinka unelmani tavoitan.

Illalla mulla oli iltakurssi ja hipsin siitä kämpille. Perille päästyäni kämppikseni Miho oli tehnyt itse koristeita mun synttäreiden kunniaksi, Enna-Claire oli tehnyt omenakakun (enna rakastaa omenoita) Ja Enna ja May-Britt oli ostanu viiniä. Se oli niin ihanaa. Sain lahjaksi Alaskan kokkikirjan (ja määräyksen kokata niitä ruokia tytöille) ja hirvisuola ja -pippuri sirottimet, joiden pepussa lukee Alaska. Ne oli kerrassaan sulosia. Me istuttii pitkälle yöhön ja juteltii elämästä. Anna opiskelee Wild life biologiaa, May-britt politiikka ja Miho metsätieteitä. Kyseltii miksi päädyttii valitsemaan nämä alat, ja tytöt nauro ja jokainen sano vuorollaa, et halusivat pelastaa maailman ja lopettaa ilmastonmuutoksen. Sit kaikki nauro, että näiden opiskeluvuosien jälkeen, he ovat oivaltaneet ettei se ihan noin vain onnistu. Meitä nauratti kovasti, mutta vähä mua hirvittiki. Mitä aikuisuus siis tekee ihmiselle? Tappaa unelmat, ja saa nauramaan niille jälkeen päin. Syyllistyn itse tähän samaan virheeseen. Mutta, kun elämä läpsäsee märällä rätillä naamaan siihen vain havahtuu... todellisuuteen meinaan.

Mutta joo, nyt on torstai ja mun v.loppu on alkanut. Pitääpäs aloittaa tämä päivä jossain vaiheessa:)
Kaikkea ihanaa sinne koto-suomeen! <3