Ikäkriisiä....

Ollessani 17 vuotias päätin, että teen ensimmäisen vauvan ennen kuin täytän 25, ja tienaan ensimmäisen miljoonan ennen kuin täytän 30. Miksikö? Koska lääkärin kerrottua meille, että nainen on hedelmällisimmillään 18-25 -vuotiaana, keksittii kavereiden kans, että pitäs varmaa tehä se vauva ennen ku täyttää 25. Miksi sitte miljoona ennen ku täytän 30? Munsta vaan olis kiva olla kolmekymppinen miljonääri.

Tässä nyt kuitenki kävi niin, että nämä 7 vuotta hurahti vähä niin ku ohitse, ja oon vähä enemmän kuutamolla elämäni suhteen, kuin mitä alunperin tässä vaiheessä kuvittelin olevani. Tämänpäiväisenki Wallmartin reissun jälkee tililtä tipahti pikkunen prosenttiosuus, ku pitää maksaa muutamasta sipulista nii sairaana, ku täällä Alaskassa ei kasva mikään ja ne sipulit pitää kiikuttaa jostain kaukaa, missä ne suostuu kasvaan.

Mutta viime v.lopusta...

Perjantai päivä oli lupsakka. En edes muista mitä sillon tapahtu... se oli ihan nii lupsakka. Kävin nyrkkeilee ainaski, ku äiti lähetti mun vermeet. Paukuttelin siinä sitä säkkiä ittekseni, kun sinne tuli joku vanha nyrkkeilijä, joka oli nuorena nyrkkeilly joissain kisoissaki. Se kysy et oonko vielä pitkäänki siinä, ja sanoin, että voin pitää taukoa ja hän saa kokeilla nyt. Hän huiskautti kättään kerta toisensa jälkeen, ku ei saa mun typerästä aksentista selvää, ja tokaisi vaan ettei ymmärrä. Tympi välillä niin paljon, et olisin paukuttanu sitä sen säkin tilalta, jos tietäisin et mulla olis ollu murto-osankaan mahdollisuutta pärjätä sille. Se vähä aikaa katteli sitä mun säälittävää huitomista ja tuli neuvomaan mua sitte. Se oli kivaa. Se sano, että lyön suhteellisen kovaa, mutta periaatteessa lyön ku idiootti. Munsta näkee heti mitä teen, ei siis minkäänlaista pokerinaamaa. Eli kun heilun kehässä, ku heinämies, nii se voi tintata mua kerran ja oon kanveesissa. Se opetti mua muutenki vähä. Se oli ihan sairaan raskasta ja mulla loppu kunto tosi nopeaa siinä. Se tirpaski mua muutaman kerran nenille, mutta se ei sattunu. Sano, että se tietää tytön, jonka kanssa voisin harjotella. Pitää katsoa. Ehkä voisinki:) saa nähä, oli tuo paljo tehokkaampaa entä säkin kans.

Illalla sain taas kavereilta vähä palautetta, kun olin kerran menny yksin yöllä lenkille. Miian kämppis sano, että täällä on nii paljon erämaata,että sut voidaan haudata minne vaan, eikä kukaan sua tuu koskaan löytämään. Kuinka mukavaa. Istuin Miian kans niiden kuistilla, kun olin lähdössä kämpille nukkumaan, kun kuultii veret seisauttuava huuto. Joku huusi niin suoraan keuhkoistaan, kun pysty ja meillä nousi niskavillat pystyyn. "Täällä on nii paljon erämaata,että sut voidaan haudata minne vaan, eikä kukaan sua tuu koskaan löytämään. Täällä on nii paljon erämaata,että sut voidaan haudata minne vaan, eikä kukaan sua tuu koskaan löytämään." Baila baila. Oli pakko lähtä seuraamaan ääntä ja pelastamaan tuo rassukka. Matkalla törmättiin pariin muuhun opiskelijaan, jotka kysy että oltiinko me kuultu sitä huutoa. Yhdessä seistiin tien reunassa ja mietittiin, että mihin suuntaamme pelastuspartiomme. Loppujen lopuksi kuitenkin selvisi, että humalainen neitokainen oli käyny jonku toisen kimppuun, ja kun poliisit yritti suostutella sitä pikku ajelulle kamarille, nii sitä ei sit ilmeisesti huvittanu. Lähdin kämpille nukkumaan, sammutin valot, ryömin paiton alle ja kuulin korvissani: "Täällä on nii paljon erämaata,että sut voidaan haudata minne vaan, eikä kukaan sua tuu koskaan löytämään. Täällä on nii paljon erämaata,että sut voidaan haudata minne vaan, eikä kukaan sua tuu koskaan löytämään." Kuukausi halloweeniin ja ihmissudet jo raapii öisin mun ikkunoita.

Lauantaina menin Miian ja Samain kanssa sushille. Siinä sit mietittiin kaikenlaista ja mun mielessä vain takoi vauvat ja miljoonat, ja minun oma elämäni. On iso juttu täyttää 24. Se on se vaihe, kun kasvat 23 vuotiaasta tytön hupakosta aikuiseksi naiseksi. Sisäinen teinisi heittää kännykkäkorut nurkkaan ja vaihtaa soittoääneksi Nokia Tunen. Olenko valmis siihen vielä? Toisaalta se jo vähän houkuttaa. Ei tosin Nokia Tune, en voi sietää sitä. Mut siis muuten aikuisuus; nauraa hillitymmin, eikä sillee hohottamalla Hessu Hopomaisesti, ostaa ennemmin avokado entä uudet korvikset ja olla muutenki aikuisempi.

Tiedättekö ne olkapäällä hengaavat pikkuenkelin ja pikkupirun. Minulle tupsahti olkapäille Henna almost 24-vee ja Henna 14-vee. Henna 14-vee näytti nii nololta sen adidaksen tuulitakissa ja napapaidassa, että katsoin mieluummin Henna 24-veetä, mutta kuuntelin molempia. Henna 14-vee keksi, että voisimme laittaa napakorun ja paeta aikuisuutta vielä hetken. Henna 24-vee vastusti hetken, mutta vaikeni lopulta. Se on ihan toivoton nössö ovimatto, Henna 14-veessä sentää oli enemmän asennetta. Tämä keskustelu pyöri paljon mielessäni, kun palasin kampukselle napa kipeänä. Siellä kimalsi sievä vaaleansininen kivi. On tämä elämää.

 Kampuksen viereinen Gas Station... tulee tutuksi sinullekin, jos suuntaat tänne vaihtoon:)

Samai ja Miia sushimestassa

Ilmoitin uroteostani Antille ylpeänä. Kuka mies ei olisi ylpeä, kun huomaa tyttöystävän kärsivän ikusesti Peter Pan-syndroomasta? Antti ei vastannut heti... ihme. Saatuaan viestin aamuyöllä neljältä. Ilmoitin muutamalle kaverille vielä, ja sitten koitti se pelottavin osuus. Vaikka olisin 30-vuotias miljonaari äiti, jonka hyllyä koristaa kehystetty kuva, jossa kättelen tuttavallisesti nauraen Barack Obamaa, on suuri voima, jota en koskaan tule päihittämään... oma äiti.

Ei auttanut kun runoilla äidille koskettava viesti, se meni näin:

Muistatko äiti sun ensimmäisen äitienpäivän?

Mun ensimmäisen askartelun, jonka toin lahjaksi?

Muistatko kun hymyilin sulle ensimmäisen kerran?

Muistatko kun menin ensimmäisen kerran kouluun?

Sen ensimmäisen päivän?

Tai kun synnyin ja sait minut eka kerran syliin?

Hyvä. Musitele niitä.

Laitoin tänää napakorun.

Muistele lisää.

Jonkun ajan kuluttua sain puhelun nauravalta äidiltä:)

                                                                                    Mie ja Miia, joka piti mua koko ajan käestä kiinni...

Illalla oli Starvation Gulch. Se on opiskelijoiden vuotuinen juhla, jossa on isoja kokkoja, ilmasia hampurilaisia ja musiikkia. Oli tosi kivaa, mentii sinne isolla porukalla. Jotkut laski pulkalla sellasta jyrkkää heinämäkeä. Se näytti kivalta:) Hengattii aikamme ja sit lähdettiin etenee takaisn. 

 Enna-Claire, loistava roomie:)

Mie, Miia ja Anna, ja nuotioki siellä on

Sunnuntaina mulla oli hyvä mieli. Puhelin yötä myöten kaikkien kanssa skypessä, kun on nää synkkärit.

Tiistaina koulussa oli matikkaa. Kyllä alko aivonystyrät heräilee ja venyttelee pitkän tauon jälkee. Mut mukavasti alko matikka. Opeteltiin prosentteja kekseillä. Jokainen sai oman keksin ku tuli oma vuoro, ja sit laskettiin montako jäi jälelle... :D vähä siistiä...

Kävin lounaalla sellasessa pienessä lounaskahvilassa. Se oli mukavan eloisa. Pieni ja täynnä porisevia paikallisia ihmisiä. Just sellanen pienen amerikkalaisen kaupungin lounaskahvila. Mietiskelin omaa elämää ja tarkkailin muita. Aloin rakentaa päässäni kuvitelmaa tulevaisuudestani, niin että se olisi kunnianhimoinen, mutta realistinen. Porras portaalta mietin vaiheita, kuinka unelmani tavoitan.

Illalla mulla oli iltakurssi ja hipsin siitä kämpille. Perille päästyäni kämppikseni Miho oli tehnyt itse koristeita mun synttäreiden kunniaksi, Enna-Claire oli tehnyt omenakakun (enna rakastaa omenoita) Ja Enna ja May-Britt oli ostanu viiniä. Se oli niin ihanaa. Sain lahjaksi Alaskan kokkikirjan (ja määräyksen kokata niitä ruokia tytöille) ja hirvisuola ja -pippuri sirottimet, joiden pepussa lukee Alaska. Ne oli kerrassaan sulosia. Me istuttii pitkälle yöhön ja juteltii elämästä. Anna opiskelee Wild life biologiaa, May-britt politiikka ja Miho metsätieteitä. Kyseltii miksi päädyttii valitsemaan nämä alat, ja tytöt nauro ja jokainen sano vuorollaa, et halusivat pelastaa maailman ja lopettaa ilmastonmuutoksen. Sit kaikki nauro, että näiden opiskeluvuosien jälkeen, he ovat oivaltaneet ettei se ihan noin vain onnistu. Meitä nauratti kovasti, mutta vähä mua hirvittiki. Mitä aikuisuus siis tekee ihmiselle? Tappaa unelmat, ja saa nauramaan niille jälkeen päin. Syyllistyn itse tähän samaan virheeseen. Mutta, kun elämä läpsäsee märällä rätillä naamaan siihen vain havahtuu... todellisuuteen meinaan.

Mutta joo, nyt on torstai ja mun v.loppu on alkanut. Pitääpäs aloittaa tämä päivä jossain vaiheessa:)
Kaikkea ihanaa sinne koto-suomeen! <3