Jääkiekkoa...

Ensteksi torstaina, mentii käymää Value Villagessa Samain ja Miian kanssa. Se on sellanen iso kirppis, mistä ostin itselleni yhdellä dollarilla viinilasin. Menee vähä ajatus viinistä, ku juot sitä kahvimotista, joten ajattelin vähä hienostella... kulahtaneella, käytetyllä kirppislasilla, mutta kuitenni:) Sitte löysin merkkilaukun suhteellisen halvalla :D mie en koskaa tee löytöjä, mutta nytpä taisin tehä. Vois kyllä tarkistaa Ainolta, se tietää oliko se löytö vai ei:) Ressi kasvaa... viikko halloweeniin ja mulla ei ole vieläkää pukua. Aika menee nii mahdottoman nopeaa, ettei ole ehtiny edes hommata sitä vielä. Kuumilla lähteilläki pittäis käyä. Voi mahoton.

Sain skypetettyä viimein mammutin kanssa! Oli huippua! Ku meillä on aina ollu tapana puhua päivittäin (ja paljon), joko puhelimella, tai sitte ajettii toistemme luo aamukahville. Ja nyt ei luonnollisesti olla niin tehty, vaan pistetty kytysiä maileja, nii alko jo tuntua, että aika syvältä tää tällanen. Noh, nyt päästii skypen äärelle ja hienosti meni. Miettiin, et alankohan kyynelehtiin (kuten huomattu, mulla ne tulee ku ne on tullakseen), sit ku kuulen sen tytön äänen, mutta enpä alkanu. Meillä oli nii paljo puhuttavaa, ettei siinä jääny ollenkaa aikaa millekää turhille vollotuksille.

Iibaki sano, että se oli menny käymää äidin luona kylässä, ja ne oli syöny salaattia ja käyny soutelee. Kiva ku  tietää, että porukoista pidetään huoli siellä<3

Sitten kävin ekka kerran pubissa kampuksen ulkopuolella. Sen paikan nimi oli Marlin ja se oli tosi söpö. Sellanen herttanen, kunnon Alaskalaisen pubin klisee. Siellä oli sellanen tapa, että jokainen sai kirjottaa mitä halus yhden dollarin seteliin ja niitata sen seinään kiinni. Niitä oli sielä paljon, ja ajatus oli tosi kiva. Niitä ei oteta sieltä koskaan pois:) Me kirjotettii sellanen, ja lämästii sinne tiskin viereen seinään. Oltii Mihon ja Annan kanssa liikenteessä, ja meillä oli tosi kiva kämppisilta. May lähti kavereidensa kanssa tänää Anchorageen, nii se ei tullu mukkaa. Yöllä mentii kahden aikaa paapimaan, mutta juteltiin Annan kans vielä mukavia ennen ku nukahdettiin.

Marlin

Seuraavana päivänä, eli siis perjantaina, kävin kampaajalla täällä. Se oli herttanen nainen, totta kai... koko Alaskahan kun kuhisee noita toinen toistaan herttasempia ihmisiä. Mutta tämäpä anto mulle pizzaa:) Sillä oli pizzaa takahuoneessa, joten se toi mulle siivun, ku siinä penkissä oottelin, että värin poisto toimii. Miullahan on vaalea tukka, johon aina lykin tummia raitoja, ku munsta tummat tukat on kivoja. Nyt tuli kuitenni sellanen olo, että haluan olla pitkästä aikaa oikeen luonnollisen näkönen, ja otan ne tummat raidat pois. No nyt sitä ollaan sitte luonnollisia tässä melkee valkosessa tukassa ja kamelin värisissä raidan jämissä. Voi pottu. Kampaaja oli hyvä, mun pää vaa on nii tyhymä, että se ei ala mun kanssa yhtää millekää.

Ja pankkikortti meni hukkaan sillon torstai yönä. Suomalainen kortti siis. Etsin paniikissa kaikkialta, ja lopuksi oli pakko luovuttaa ja soittaa sulkupalveluun. Täällä ku tosiaa ei sirua harrasteta, nii magneettijuovaahan saa vingutella kaikessa rauhassa... ei sillä, että siellä kyllä paljoo olis mitä vinguttaa... mutta kuitenki. Köyhälle, joka pennillä on merkitys. Soitin siis sulkupalveluun ja 10 minuuttia myöhemmin löysin kortin mun passin välistä. Kiukutti nii paljo, että olisin voinu vaikka potkasta jotakuta. Olin kuitenki tuolloin Mihon kanssa, ja se on liian kiva potkastavaksi. Muutenki se urheilee nii paljo, että saisin ite varmaa reippasti selekää, että parempi vaa oli hyväksyä asiat sellasena, kun ne tulee, ja hengata nyt ilman korttia siihen asti, et se saapuu tänne rapakon toiselle puolelle... himputti!

Ja sitte ihan huippua! Kävin elämäni ekaa kertaa jääkiekkopelissä!!! Yleensä en tiedä jääkiekosta mitää. Oon onnellinen muiden oululaisten rinnalla aina, kun kärpät voittaa, ja sitte ihan onnesta soikeana, isänmaallisesta hurmoksesta nauttien, kun Suomi voittaa maailmanmestaruuden, mutta muuten nii ei mitään. Nyt sitte menin seuraamaan peliä, ku Miia ja Hayley pyysi mua mukaa. Matkalla miettiin, et mihinhän mie nyt väsyneenä menin lupautumaan. En miettiny enää paikan päällä! Oli ihan huippuja! Pääsin jääkarhun kanssa samaan kuvaan, ja fiilis oli loistava. Olin välillä vähä kujalla, että miksi hurrattiin, mutta hurrasin kuitenki. Miettiin, että mun on pakko päästä kärppämatsiin! Ihan varmasti menen. Voitettiinki 3-2:) Hayley sai koko ajan ohjeistaa mua, että mitä tapahtuu, ja nyt älyän jo jääkiekosta aika paljon:)

Ja muuten huomionarvoinen juttu, et vastustus joukkueesta Miia pongas yhden pelaajan selästä nimen Tiironen. Se sano Hayleylle, että sanopa tuo nimi ääneen, ja Hayley vastas, jotenki, että "Tirounen", ja Miia totes, että "jep, suomalainen se on" :D nyt se tarkisti netistä, ja kyllä Tiironen se oli. Täällä on jotenki tosi kiva, ku kuulee, että Suomi jotenki on olemassa tuolla jossain.

Oli vaa kenkku, ku katsomo oli tietenki täynnä meidän joukkueen kannattajia, nii niillä toisilla ei sattunu olemaan yleisöä. Ne pelas munsta tosi hyvin, mutta tais viiä lopussa jo fiilistä niiltä, ku yleisö haukku niitä nii paljon. Ei ollu enää mitää mieltä. Sitte ehkä olis ollu, jos molemmilla olis paikalla omat fanit. Mutta nyt ampu jotenki yli. Minun poika ei ikinä ala pelaan jääkiekkoa, ku en kestä kuunnella jos yleisö buuaa sille.

Tänää, lauantaina mentii uudestaa, ja olin ihan onnessaan. Nyt jo huusin ja tiesin taputus rytmit ja kaikki. Mulla oli ihan sairaan hauskaa, ostin sellasen Go Nanooks käden, ja jukelittoman ison hodarin. Näin mun luokkakaveria Brandonia, ku ostin sen hodarin ja se tuijotti sitä ja tokas, että "sinä vissii oikeesti elät amerikkalaista unelmaa"... höh, no totta kai ku täällä asti ollaan...:D

Mutta joo, eilen oli lokakuun 20. päivä, ja pakkasta oli -16 C. Ilma on tosi kuiva, joten täällä iho kuivuu kasaan. Varsinki ku meillä pestään koulussa kädet sata kertaa päivässä. Jos kosket johonki, vaikka omaan naamaan, nii joudut aina heti peseen käd
et. Ja totta kai aina, ku saat ne kädet pestyä nii alkaa kutittaa nokkaa, ja ei tiijä miten päin olis. Jos rapsutat nii pitää mennä heti taas hanan alle. Vaikiaa tuo koulunkäynti.

Kävin UAF (University of Alaska Fairbanks) sähköpostilla, ja nyt oli tullu s.posti, että puoliväli alkaa olla ohitettu, ja pitää alkaa ilmoittamaan, että a. millon lähtee Fairbanksista ja millon koko Usasta b. haluaako jatkaa opintoja vielä kevääksi vai c. suorittaako täällä koko tutkinnon.

Mulla on kamala koti-ikävä. Kun puhun ystävien kanssa nii mietin, että miten selviän ilman niitä vielä tämän loppu ajan. Skypetin Antin kanssa ja näin Artun mustan nenänpään ruudusta, ja tuntu että tulee pala kurkkuun. Viinikurssilla mietin, miten upeaa tämä olis Antin kanssa, jos oltaisiin yhdessä opiskelemassa niitä juttuja, kun tiedän että sitä kiinnostaa sellaset. Isän ja äidin kans en oo nyt ehtiny puhua kunnolla pitkään aikaan. Kamala ikävä siis on. Mutta kun tulee s.posti, et "puoliväli ohitettu, millos lähette suttaa täältä", nii tulee haikea olo. Tajuaa, ettei ikinä enää palaa tänne, eikä koskaan tapaa niitä ihania ihmisiä, joihin täällä on tutustunu. Sillon ku mentii Mihon ja Ennan kanssa käymää siellä Fairbanksin yössä tutustumassa, nii puhuttii asiasta. Että ku Enna asuu Ranskassa, nii EHKÄ vois joskus tavatakki vielä, mutta esim amerikkalaisia kavereita, tai Japanista kotoisin olevaa Mihoa ei varmaa enää tapaa. Mutta sanoin, että se mikä munsta on ihanaa, nii vaikkei koskaa enää tavattaskaa nii yhteydenpito on helpompaa esim. naamakirjan kautta, ja 20 vuoden kuluttua, voin vaikka saada Miholta viestin, että sen tytär lähtee reilaa Eurooppaan, saiskos se yöpyä mun perheen luona. Sit voisin vähä kattoo Mihon jälkikasvun perään ku ne nauttii Suomen antimista :) ajatus on kiva. Saa nähdä miten elämä heittää:)

Lupsakkaa sunnuntaita murulaiset!