Sehän meni vahvasti

Maanantaina menin viinikurssin jälkee Miian ja Samain luokse yöksi. Pelattii korttia, hävisin ja sitten nousin voittoon, kuin valkovuokko:D Mie sain nukkua Samain sängyssä, ku se nukku alhaalla. Huoneessa oli sika kuuma, eikä Miian kanssa saatu unta. Kun viimeinki nukahdin, havahduin jo tunnissa hereille ja olin ihan paniikissa seuraavan päivän lennosta. Mietin miten korkealla me lennetään ja sydän alko hakata, olin puoliksi järjissäni ja puoliksi unessa... Ja kun minun täysin järjissäni on sama asia, kuin muiden puoliksi järjissään, nii missä lie mielentilassa sitte olinkaa. Miia oli vielä hereilä omassa sängyssään ja kysy, ettenkö miekää saa unta. Mie aloin vinkuun, että pelkään sitä lentämistä aivan liikaa... Minä, joka haaveili kansainvälisestä urasta ja opiskelee matkailua... mikä vitsi. Miia rahoitteli mua ja nukahdin uudestaan pariksi tunniksi.

Aamulla Tyler heitti meidät lentokentälle ja hipsittiin onnessaan sisään. Ensin lento Anchorageen (tosiaa, ei sieltä Fairbanksista meekkää suoria lentoja Honoluluun) ja siitä sit loputon lento perille. Meillä oli Miian kans vierekkäiset paikat lentokoneessa... Miepä hahmotan

Akkuna Rouva x, Henkilö A, Henkilö B Käytävä Miia, Henna, Herra x

Herra x kysy, et matkustetaanko me yhdessä, kun hänen rouvansa on tuolla kaukana nii olis kiva istua vierekkäin. Me sitte suostuttiin, kun ollaan ilmeisesti niin kovin hyviä ihmisiä. Joo, vikatikki. Joskus se itsekkyyski varmaa palkittas. Oli niin tylsä matka ettei elläissään kellää.
Ja miehän tietenki nolasin itseni. Lentokoneessa ne jako sellasia pikku telkkareita, joista pysty kattoo leffoja. Mie onnessani otin sellasen vastaan, kiitin ja aloin asentelemaan sitä. Sitte se nainen jäi seisoon siihen viereen, ja kysy, että credit vai debit. Mie pysähdyin, et hetkonen maksaako tää... Tein päässäni pikaista laskelmaa. En halua maksaa kymppiä, kun Finskillä saisin katsoa näitä ilmaiseksi. Mutta ylpeys menee, jos tässä vaiheessa palautan tämän vempeleen. "Olenko valmis maksamaan kympin ylpeyden säilyttämisestä, jos kaupan päälle saa leffoja? Toisaalta sillä kympillä ostaisin Havaijilta latten ja lähettäisin Suomeen postikortit... hmm, ja tuo täti odottaa tuossa vieläkin, et maksanko creditillä vai debitillä. Päätä Henna nyt pikaisesti... Säästän, olen köyhä opiskelija kaukana kotoa". Annoin pikku telkkarin takaisin rouvalle, soman hymyn kera. Olipas noloa. Luin viinikirjaa, yritin nukkua kenkussa asennossa ja asentaa penkkiä makuuasenoon (joka ei kyllä ollu yhtään makuu). Miiaki oli kaukana, ei voi jutella... ARGH!

Ekalta lennolta ku saatii olla vierekkäin :D

Seitsemän tunnin lennon aikana ihminen on valmis nöyrtymään. Postikortit? Onko ne niin tärkeitä? Tarvitsenko todella ihmisiä, joita rakastan maailmassa eniten? Pärjääkö ne ilman kortteja? Eikös itsekkyys ole nykymaailmassa in? "Hei anteeksi, voisin ottaa sittenki sen telkkarin, ja lasin viiniä ja juustolautasen". Katoin piirrettyjä ja sitte yhtä leffaa josta tulee Antti mieleen. Nautiskelin juustojani punaviinin kera, katsoin henna-antti leffaa (ei ollu kuitenkaa notebook), ja kelasin turhat kohat jotka ei liittyny meihin. Keskityin parhaaseen kohtaan, koska halusin perehtyä nyt pelkkään ikävöimiseen:) Noh, sitte tuli kuulutus... leffa paussille, kiukkunen kuuntelu, ja kohtaus alusta... taas parhaassa kohassa vieruskaveri halus vessaan..  eih... Menomatka oli aika kenkku.

Perillä Miian kanssa oltii väsyneitä, ja meillä teki mieli vaan kampittaa toisiamme ja kaikkia muita. Otettii taksi hotellille, ja kierrettiin taksilla hotellin ympäri pari kertaa. Ekalla kerralla katteltiin tätä hotellia, ja me sanottii et se tais olla tuo (tää tosiaa ei helposti löydy, ku tää on aikana kaukana mistää Hiltonista, jonka pylväät ja valot näkyy Aurinkoon asti), kuski ajeli ohi tokaisi, et se kiertää uudestaa pari korttelia, ku mentii jo ohi. Sit ajettii ohi toisen kerran. "ööh, se tais olla taas tuo"."ohops...".. ohi vaan. Kolmannella kerralla sanotaan sille kuskille, että "tuo se on tuo se on...!" Sitte päästii hotelliin. Se oli tosi sulonen se kuski. Sellanen vanha setä, ja se oli tosi pahoillaan siitä, että se leikittii karusellia hotellin ympäri, ja mun teki mieli halata, ettei tässä mitää hätää ole.

Hotelliin sisään. Eih, keittiönkaapeissa ei ole ripoja, kokolattia matto on nii likanen sillee, et varpasissa tuntuu ikävältä... ja NETISTÄ PITÄÄ MAKSAA 9E PER PÄIVÄ!
Me mentii nukkumaan, huone on nii kuuma että akkuna auki ja paikalliset nuoret jumputteli musiikkia meidän alapuolella.

VALIVALIVALI

Illalla söin aivan loistavaa ruokaa Cheescake factoryssa. Pastaa, jättikarkaravunpysrstöjä ja kampasimpukoita. Se piristi kovasti. Hyvä ruoka, parempi mieli.

Aamulla oltii levänneitä, mie heräsin lenkille. Näin ihan yyber ison kalan, tulin vielä onnellisemmaksi ja olin tyytyväinen elämään. Aurinko paisto, aina välillä. Enää ei ollu yhtää valivali päivä. Käytii kaupassa... ananakset on täällä kalliita vaikka vois luulla, että jokainen havaijilainen sais poimia niitä takapihaltaan ja myydä puoli-ilmaseksi eteenpäin :D mutta ostettiin silti ananas, kuitenki nyt ku ollaan täällä asti.
Päivä otettu aurinkoa partsilla, tehty salaattia ja kerrottu meidän perheistä.
Mie kerroin meidän mummusta.

Kerroin Miialle miten teininä hipsin kotoa kavereille ja mummo juoksi kuistille torumaan, että farkut jalkaan. Sitte juteltii lisää ja kerroin miten mummo on jo yks mun luottoihmisistä ja hyvä ystävä, jonka kanssa voi jutella oikeista asioista, koska siinä on nainen jolla on sydäntä ja järkeä yhtä aikaa. Unelma vaimo, mahtava mummo ja hieno nainen. Tuli kamala ikävä mummoa kyllä nyt.

MUTTA, me nautitaan edelleen. May ja Mayn kaveri tulee tänää, tunnin päästä. Enna tulee huomenna aamulla :) Elämä on mukavaa aikaa... Ja Honolulu on kiva mesta, mitä tässä on ehditty nähdä. Maksan mielelläni ananaksesta, vaikka se olis Made in Hongkong, kunhan se on ostettu Havaijilta. Enää kiukusta ei ole tietoakaa :D

Kaikkea ihanaa sinne Suomeen! <3